Etelä-Savon hyvinvointialue hakee apuvälinemekaanikkoa oppisopimuskoulutuksella määräaikaiseen työsuhteeseen Mikkelin apuvälineyksikköön 1.4.2026 tai sopimuksen mukaan. Oppisopimuksen aloitus ja kesto sovitaan yhdessä valitun sekä oppilaitoksen kanssa.
Mietitkö uutta uraa tai haetko uusia haasteita työelämään? Ota rohkeasti yhteyttä!
Apuvälinemekaanikkona vastaat apuvälineiden huollosta, tarkastuksista, korjauksista ja käyttökuntoon saattamisesta. Työtehtäviin sisältyy myös apuvälineiden kuljetus, asennus sekä asiakas- ja ammattilaiskontaktit esimerkiksi laitetoimitusten yhteydessä. Työ edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn, mutta saat tueksesi osaavan tiimin ja perusteellisen perehdytyksen.
Opintojen aloitus:
Haastattelemme tehtävään hakijat ja teemme alustavan valinnan. Valittu on yhteydessä koulutuksen järjestäjään Eseduun, joka arvioi vielä hakijan soveltuvuuden opiskelijaksi kyseiseen tutkintoon (hyvinvointiteknologia-asentaja). Oppisopimuksen aloittamisen edellytyksenä on, että valittu tulee hyväksytyksi myös oppilaitoksen toimesta. Arviolta opinnot kestävät noin 1-1,5 vuotta.
Odotamme sinulta:
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on sähköalan perustutkinto. Lisäksi edellytetään tehtävän hoitamisen kannalta riittävää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Arvostamme joustavuutta, kehitysmyönteisyyttä, itseohjautuvuutta ja hyviä yhteistyötaitoja. Työssä vaaditaan tarkkuutta ja huolellisuutta. Perehdytämme ja opastamme sinut työtehtäviin. Työ on päivätyötä.
Tarjoamme sinulle:
Kiinnostuitko?
Laita hakemuksesi tulemaan meille Kuntarekryn kautta.
Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Täytämme paikan heti sopivan hakijan löydyttyä. Haastattelut aloitetaan jo hakuajan kuluessa.