Secondary school teacher

Lukion humanististen aineiden lehtori

Kirkkonummen kunta
Finland
Full-time
Direct hire
Date: 8/1/2026
Contact Employer

Työn ydintehtävänä on lukion psykologian ja uskonnon opetus. Toivomme hakijalta erityistä kiinnostusta psykologian oppiaineen kehittämiseen. Lisäksi arvostamme pedagogisia taitoja, kuten kykyä tukea erilaisia oppijoita, digipedagogiikan taitoja sekä opetusmenetelmien monipuolisuutta. Edellytämme myös hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä ja innokkuutta osallistua koulun toimintaan omaa opetusta laajemmin, kuten ryhmänohjaajana tai koulun tiimeissä toimimiseen. Arvostamme kykyä opettaa muita lukion oppiaineita psykologian ja uskonnon lisäksi. Porkkalan lukio on noin 600 opiskelijan yleislukio Kirkkonummen keskustassa. Siirrymme vuonna 2027 uuteen Sivistyksen talo Lyyraan yhdessä ruotsinkielisen Kyrkslätt gymnasiumin ja Kirkkonummen opistojen kanssa. Palvelussuhdetta koskevat määräykset ja palkkaus ovat OVTES:n mukaiset. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa, jonka kesto on 6 kuukautta. Tehtävän kelpoisuus määritellään asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998). Valitun tulee ennen virkasuhteen alkamista esittää työnantajalle hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan ja toimitettava lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rekisteriote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi. Haastatteluissa voidaan käyttää ensimmäisellä kierroksella nauhoitettuja videohaastatteluja. Haastattelut voidaan aloittaa jo ennen hakuajan päättymistä. Hakemukset lähetetään 6.2.2026 klo 12 mennessä sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi (työavain KIR-03-18-26). Hakemuksiin on liitettävä kelpoisuuden osoittavat todistukset sekä ansioluettelo. Alkuperäiset työ- ja opiskelutodistukset otetaan mukaan mahdolliseen lähihaastatteluun.

Translated