Haettavana on PERUSOPETUKSEN LEHTORIN määräaikainen virka Pitkäkankaan koulussa ajalle 24.2.2026 - 30.5.2026. Opetettavina aineina äidinkieli ja kirjallisuus vuosiluokille 7 - 9. Koulumme on noin 700 oppilaan yhtenäiskoulu Oulunsalossa. Suurin osa oppilaistamme opiskelee vuosiluokilla 7- 9. Koulussamme tehdään vahvaa yhteisöllistä opetus-, kasvatus- ja hyvinvointityötä. Koulullamme on kakkostason Luma/Steam-sertifikaatti ja olemme mukana Tulevaisuuden luokka -hankkeessa, jossa kokeillaan uusien AV-ratkaisujen, ICT-teknologioiden ja STEAM-toimintaan liittyvien teknologioiden mahdollisuuksia oppimisessa. Työskentelysi tukena on vahva aineryhmäosaaminen ja kollegiaalinen yhteistyö. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55 A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/1071/2026 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus. Hakemus on toimitettava 5.2.2026 klo 15.00 mennessä.