Omaishoitajaliitto ry toimii asiantuntija- ja vaikuttajajärjestönä läheis- ja omaishoitajien aseman parantamiseksi alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Työmme keskeisiä osa-alueita ovat vaikuttamistoiminta, omaishoitajien hyvinvoinnin edistäminen sekä omaishoitoyhteisömme vahvistaminen. Tarjoamme ohjausta, neuvontaa ja koulutusta omaishoitajille, läheisille ja alan ammattilaisille. Lisäksi teemme tiivistä vaikuttamisviestintää ja yhteistyötä päättäjien kanssa.
Suomessa on vuosittain yli 50000 omaishoitosopimuksen tehnyttä omaishoitajaa, ja arviolta 350000 henkilöä toimii pääasiallisessa auttamisvastuussa läheisestään. Tuemme 58 omaishoitajayhdistyksen vaikuttamis-, tuki- ja vapaaehtoistoimintaa. Yhdistyksissämme toimii yli 11000 jäsentä, noin 1000 vapaaehtoista ja noin 100 työntekijää.
Lisätietoja: www.omaishoitajat.fi
Haemme koordinaattoria Ukkohoivaa-hankkeeseen
Hankkeen tavoitteena on kehittää ja mallintaa vapaaehtoistoimintaan perustuvaa toiminnallista ryhmätoimintaa ikääntyneille miesomaishoitajille. Pilottiryhmät toteutetaan yhteistyössä omaishoitajayhdistysten kanssa pääkaupunkiseudulla, Kymenlaaksossa ja Pohjanmaalla, minkä lisäksi toimintaa pilotoidaan myös verkossa. Kehitetty toimintamalli dokumentoidaan.
Koordinaattorin vastuulla on hankkeen käynnistäminen ja läpivienti yhdessä pilottiyhdistysten kanssa. Tehtäviin kuuluvat muun muassa ryhmätoiminnan suunnittelu ja toteutus, vapaaehtoisten vertaisohjaajien rekrytointi sekä valmennus. Lisäksi koordinaattori vastaa hankkeen markkinointi- ja viestintätoimenpiteistä. Hankkeen verkkosivu täällä https://omaishoitajat.fi/omaishoitajaliitto/toimintamme/hankkeet/ukkohoivaa/
Toimipiste sijaitsee Omaishoitajaliiton keskustoimistolla Helsingissä. Hanke sijoittuu omaishoitajien hyvinvoinnin edistämisen tiimiin, ja hankkeelle asetetaan ohjausryhmä.
Ukkohoiva-hankkeen päärahoitus on saatu Blomsterfondenilta.
Edellytämme sinulta
Arvostamme kokemusta miehille suunnattujen toimintojen ja tukipalveluiden parissa toimimisesta.
Työehdot määräytyvät sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen mukaan. Tehtävä on määräaikainen yhteensä 1,5 vuotta. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika. Tehtävä tulee ottaa vastaan viimeistään 1.4. tai sopimuksen mukaan, kuitenkin kevään 2026 aikana.
Hakeminen
Lähetä hakemuksesi viimeistään 10.2. klo 16 sähköpostitse osoitteeseen.
Merkitse aihekenttään koordinaattori + oma nimesi.
Liitä mukaan:
1.hakemus
2.ansioluettelo
3.palkkatoive
4.linkki enintään 1,5 minuutin esittelyvideoon, jossa kerrot:
Huomaathan että käsittelemme vain ohjeiden mukaan lähetetyt hakemukset ja pyydämme videon linkkinä, ei nauhoitteena.
Haastattelut järjestetään 23.2.2026 Helsingissä. Haastatteluun kutsuttaville ilmoitetaan viimeistään 13.2.2026.
Lisätietoja
Kehittämispäällikkö Kaisa Parviainen, puh. 020 7806 512
(Huom. Emme vastaa sähköpostitse lähetettyihin lisätiedusteluihin.)
Tietosuojaseloste: https://omaishoitajat.fi/omaishoitajaliitto/rekisteriselosteet/