Haemme saamenkielentaitoista lastenhoitajaa Inarin päiväkotiin ajalle 2.3.2026-31.5.2027. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana olet tärkeä osa päiväkodin tiimiä ja huolehdit pedagogiikan suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä yhteistyössä muiden tiimin jäsenten kanssa. Arvostamme varhaiskasvatussuunnitelman mukaista kehittävää työotetta, myönteistä ajattelua sekä kannustavaa ja sitoutunutta ammattilaista, jolla on hyvät tiimityötaidot. Tehtävässä vaaditaan suomenkielen taidon lisäksi pohjoissaamen kielen ja/tai inarinsaamenkielen taito. Työkokemus, perehtyminen lasten tuen asioihin sekä englanninkielen taito katsotaan eduksi. Tarjoamme sinulle kilpailukykyisen palkan lisäksi monipuolisen tehtävän työyhteisössä, jossa on mahdollisuus osaamisen kehittämiseen sekä Inarin kunnan henkilöstöedut. Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään on varhaiskasvatuslain (540/2018) 28 §:n mukainen kelpoisuus; tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lasten ja nuorten kasvatus ja hoito) tai muu vastaava soveltuva tutkinto. Hakijoista otetaan huomioon myös kevään 2026 aikana valmistuvat. Tehtävään pätevöittävän tutkinnon on oltava valmis viimeistään 30.6.2026. Mikäli tehtävään ei saada rekrytoitua sekä kelpoisuusehdot täyttävää että saamenkielentaitoista työntekijää, voidaan tehtävään palkata lastenhoitajan tehtävään muutoin soveltuva henkilö. Työaika on keskimäärin 38 h 15 min/vko, työ sisältää tarvittaessa myös mm. ilta- ja viikonlopputyötä. Tehtäväkohtainen tasopalkka on 2474,75-2577,25 euroa/kk. Lisäksi maksetaan Inarilisä 3 %, kokemuslisät sekä mahdolliset muut lisät (mm. saamenkielilisä) ja Kvtes:n mukaiset etuudet. Tehtävä alkaa 2.3.2026 tai sopimuksen mukaan. Hakemukset toimitetaan www.kuntarekry.fi -sivuston kautta. Mikäli sähköistä hakemusta ei ole mahdollista tehdä, toimitetaan hakemus määräaikaan mennessä osoitteella: Inarin kunta, varhaiskasvatus, Piiskuntie 2, 99800 Ivalo. Hakuajan päätyttyä pidetään työhaastattelut viikolla 8-9, johon lähetämme kutsut erikseen. Kelpoisuuden osoittavat todistukset sekä CV tai ansioluettelo ja muut todistukset toimitetaan pyydettäessä. Toimeen valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan (T- lomake) sekä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Tehtävässä noudatetaan 4 kk:n koeaikaa. Inarin kunta on savuton työyhteisö.