Haetaan henkilökohtaista avustajaa 46-vuotiaalle miestyönantajalle, Kauhajoelle.
Työaika 80-160h/kk. Etsitään myös keikkatyöntekijöitä.
Työtehtävinä on mm. kodinhoitotehtäviä, ruoanlaittoa, avustaminen pukeutumisessa ja wc-toiminnoissa (katetrointi), työnantajan autolla ajo sekä harrastus- ja vapaa-ajan mahdollistaminen.
Työnantajalla on apuvälineenä pyörätuoli, joten työtehtävänä on myös avustaminen liikkumisessa ja siirtymisissä.
Työhön perehdytetään.
Työnantaja kuuluu HETA-liittoon eli työsuhteessa noudatetaan HETA-liiton työehtosopimusta.
Luetaan eduksi ajokortin omaava henkilö.
Valinta voidaan tehdä jo hakuaikana sopivan henkilön löydettyä.
Huomioithan, että työnantajana toimii avustettava itse eli yksityinen henkilö. Etelä-Pohjanmaan henkilökohtaisen avun keskus neuvoo työsuhdeasioiden ja työnantajavelvoitteiden hoidossa, eikä toimi työnantajan roolissa.