Wanha Karhunmäki on persoonallinen vapaa-ajankeskus, joka palvelee usean vuosikymmenen kokemuksella mm. leiri- ja juhla-asiakkaita. Pääosa asiakkaistamme on ryhmiä, mutta tarjoamme myös mm. mökkimajoitusta yksityisille asiakkaille. Matkailu- ja myyntiassistentin työtehtävä on toimia yhteyshenkilönä talon ja asiakkaiden välillä. Hän hoitaa monipuolisesti asiakaspalvelua niin tilaisuuksien suunnittelussa, toteuttamisessa paikan päällä kuin vielä sittenkin, kun tapahtuma on jo toteutunut. Työtehtävä on hyvin monipuolinen ja on osittain painotettavissa valittavan henkilön omien erityistaitojen mukaan. Tehtäviin kuuluu toimistotöitä ja markkinointia, kuten sähköposti/kalenteri, laskutus, some ja muut järjestelmät. Työtä on myös mm. pienen myymälämme parissa, majoituspalveluissa, siisteyden ylläpidossa sekä mahdollisesti myös avustavasti keittiössä. Etsimme oma-aloitteista henkilöä, joka on parhaimmillaan vaihtuvien työtehtävien parissa, ja joka kykenee saattamaan aloitetut asiat loppuun saakka aikataulussa. Kokemus asiakaspalvelusta ja Microsoftin yleisimmistä toimistosovelluksista on suotavaa. Tarjoamme monipulisen kesätyön, jossa pääsee kehittymään ja myös ottamaan vastuuta. Meillä on mukava työporukka, johon otamme kaikki mukaan tasapuolisesti.