2000 euron kannustuspalkkio vakituisesta työsuhteesta aloittavalle varhaiskasvatusopettajalle vuonna 2026.
Työtehtävät
Vastaat lapsiryhmän toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta.
Suunnittelet, toteutat, kehität ja arvioit pedagogista toimintaa.
Tuet lasten yksilöllistä oppimista Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, yksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.
Vaatimukset
Hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito.
Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen mukainen kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto.
Kelpoisuusvaatimuksen täyttää myös Opetushallituksen tekemä tunnustamispäätös ulkomaisen koulutuksen perusteella.
Eduksi katsotaan
Kiinnostus ja into lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseen.
Tiimityöskentelytaidot sekä kyky kehittää omaa osaamista.
Kyky työskennellä monimuotoisessa ja kehittyvässä työympäristössä.
Kokemus on arvostettua, mutta asenne ja motivaatio ovat tärkeimpiä.
Edut
Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten 550 euron Epassi Flex -etu.
Lähiesihenkilön tuki ja mahdollisuudet ammatilliseen kehittymiseen.
Tiivis tukiverkosto ja mahdollisuus jakaa ideoita.
Lisätiedot
Etsimme innokasta ja sitoutunutta varhaiskasvatuksen opettajaa liittymään työyhteisöömme, jossa työn imu on läsnä joka päivä!
The amount is automatically converted to EUR using the current exchange rate. After successful payment, an invoice will be issued according to the billing details listed below in your user profile.