Transport planner

Harjoittelija / Yleiskaavoitus, kesätyö

Tampereen kaupunki
Finland
Full-time
Seasonal

Yleiskaavoitus on osa kaupunkiympäristön palvelualueen kaupunkiympäristön suunnittelun palveluryhmää. Vastaamme ajantasaisen yleiskaavan ylläpidosta, yhdyskuntarakenteen kehityksen seurannasta ja osaltamme erilaisten kehittämisohjelmien valmistelusta sekä rakentamisen ohjaamisesta taajaman ulkopuolella. Haemme harjoittelijaa yleiskaavoituksen tiimiimme ajalle 25.5. - 28.8.2026. Tehtäviisi kuuluu Tampereen yhdyskuntarakenteen paikkatietopohjaisten analyysien ja havainnollistusten laatiminen tapahtuneista ja ennakoiduista yhdyskuntarakenteen muutoksista. Erityisesti tehtävässä keskitytään joukkoliikenteen tavoitetaso eri alueilla liittyvään tietotuotantoon yhteistyössä joukkoliikenneyksikön kanssa. Meillä pääset työskentelemään huippuammattilaisten kanssa sekä kasvamaan ja kehittymään asiantuntijana. Työsi tueksi saat tiimin, jonka rinnalla kerrytät arvokasta työkokemusta. Meille perehdytys on tärkeää ja huolehdimme työn sujuvasta aloituksesta perehdytyssuunnitelman mukaisesti. Odotamme sinulta soveltuvia yliopisto- tai ammattikorkeakouluopintoja esimerkiksi, tietojohtamisen, aluetieteen, maantieteen tai geoinformatiikan aloilta. Tutkintoon vaadittavista opinnoista tulee olla suoritettuna vähintään 60 %. Tehtävässä edellytetään vahvaa paikkatieto-osaamista. Tämä rekrytointi toteutetaan anonyyminä rekrytointina. Se tarkoittaa, että rekrytoija ei näe Kuntarekryyn tallentamiasi henkilöön viittaavia tietoja kuten nimi, ikä, sukupuoli, äidinkieli ja valokuva. Vältäthän tuomasta näitä tietoja esille hakulomakkeella ja hakemustekstissäsi. Täytä tehtävän kannalta oleelliset koulutus- ja työkokemustiedot sekä vapaamuotoinen hakemusteksti Kuntarekryn lomakkeelle, jotta rekrytoija näkee ne. Hakemuksen liitteet (esim. tutkintotodistukset ja CV) näkyvät rekrytoijalle vasta sen jälkeen, kun haastatteluun kutsuttavat on valittu. Lisätietoja tehtävästä antaa yleiskaavapäällikkö Pia Hastio, puh. 040 801 6917. Hakuaika päättyy 15.2.2026. Tehtävää haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo. Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon. Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184,. Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi Työpaikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi

Translated