Sosionomi, Attendo Kruunula

Attendo Oy
Finland, 32200 Loimaa
Full-time
Direct hire

Haemme sosionomia osaksi lämminhenkistä työyhteisöämme. Tule työskentelemään mielenterveyskuntoutujien pariin Attendo Kruunulaan Loimaalle.Attendo Kruunula on mielenterveyskuntoutujien palvelukoti Loimaalla. Meillä kuntoutujaa rohkaistaan ja kannustetaan opettelemaan ja kehittämään aktiivisesti omia arjen taitoja sekä kykyä huolehtia itsestä. Osallistamisen ja kannustamisen avulla pyrimme löytämään jokaiselle yksilöllisen ratkaisun kohti itsenäisempää omannäköistä elämää. Painotamme myös liikunnallisen aktiivisuuden merkitystä psyykkisen jaksamisen tukena. Tutustu arkeemme lisää täältä.Sosionomit ovat tiimimme kantavia voimavaroja, tärkeitä hengenluojia ja vahvoja vaikuttajia.Heidän ansiostaan asukkaamme saavat hyvää hoitoa ja heidän arkensa on turvallista ja mielekästä. Siksi haluamme sinun viihtyvän ja kokevan olevasi juuri oikeassa paikassa, tekemässä työtä, jolla on merkitys.Mitä sinä mm. pääset tekemään?Osallistumaan arjen perus hoito - ja ohjaustyöhönAsukkaiden hakemusasioissa avustamistayhteydenpitoa yhteistyökumppaneihinTehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Työtä on vuorotyötä ja työsuhteen aloituksen ajankohdasta voimme sopia kanssasi.Mitä edellytämme sinulta?Sosionomin tutkintoaTartuntatautilain 48§:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksiHygieniapassi tai valmius sen suorittamiseen kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen aloittamisestaSujuvaa suomen kielen taitoRikosrekisteriote yli kolmen kuukauden mittaisessa työsuhteessa (alaikäisten, iäkkäiden ja vammaisten kanssa toimiessa)Valmiutta lääkehoidon toteuttamiseenArvostamme aitoa kiinnostusta ja kokemusta työskentelystä hoivaa ja tukea arkeensa tarvitsevien asukkaidemme kanssa. Kohtelet asukkaita, heidän läheisiään ja työkavereitasi lämpimästi. Sinulla riittää huumorintajua ja ymmärrät ihmisten erilaisuutta. Työskentelet erinomaisesti tiimin jäsenenä, mutta kykenet myös itsenäisiin päätöksiin ja voit toimia ammatillisena tukena lähihoitajille. Kannat vastuuta, tartut innoissasi haasteisiin ja olet avoin uusille ideoille.Mitä tarjoamme sinulle? Kuljemme rinnallasiAttendolla esihenkilösi ei ole kaukana, vaan mukana arjessa – tukemassa ja kulkemassa rinnallasi. Meillä olet tärkeä osa moniammatillista tiimiä, joka tekee kodista kodin asukkaillemme. Tuemme kehittymistäsiAttendolla kehittymismahdollisuudet ovat täyttä totta, eivät pelkkää puhetta. Meillä on laaja koulutustarjonta, ja kannustamme kaikkia työntekijöitämme kouluttautumaan ja halutessaan myös etenemään urallaan. Joustamme kanssasiTasapaino työelämän ja muun elämän välillä on meille tärkeää. Meillä saat vaikuttaa työvuoroihisi ja sovittaa työn elämäsi eri vaiheisiin.Työsuhde-etuihimme kuuluvat esimerkiksi:Ilmainen kahvi/tee töissä sekä ateriaetuEdenred työsuhde-etu, jota voit käyttää esim. työmatkoihin, urheiluharrastuksiin, hierojalle, elokuva- ja konserttilippuihin (300e/kalenterivuosi yli 6kk työsuhteisiin)Henkilöstöetuohjelma, joka tarjoaa etuja usealle eri palveluntuottajalleKattava työterveyshuolto MehiläiselläKoulutusmahdollisuuksia uralla kehittymiseenTyösuhteen ehdoissa ja palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Lisäksi maksamme 1.8.2025 voimaan tulleen Ysos Tes mukaisen paikallisen erän, jonkasuuruus on 85,77€/kk kokoaikaisesti työskentelevälle henkilölle.Huomioithan, että olemme savuton työpaikka. Kiinnostuitko?Hakuaikaa on 31.1.2026 asti, mutta älä jää odottamaan, vaan hyödynnä mahdollisuus päästä osaksi tiimiämme – täytämme paikan heti, kun sopiva hakija löytyy! Lisätietoja tehtävästä antaa Attendo-kodin johtaja. Lähetäthän työhakemuksesi vain rekrytointijärjestelmän kautta.Täällä sinua varten Attendo-kodin johtajan yhteystiedot:Sari 044 756 0020Rekrytointiprosessin päätyttyä tulemme lähettämään lyhyen kysymyksen, jolla kartoitamme hakijoiden tyytyväisyyttä rekrytointiprosessiimme.Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjäAttendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää.Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä terapian tarpeessa oleville.Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.www.attendo.fi

Translated