Design engineer

Suunnitteluinsinööri / Tampereen Vesi Oy

Tampereen Vesi Oy
Finland
Full-time
Direct hire

Tampereen Vesi Oy huolehtii vedenhankinnasta ja -jakelusta sekä jätevesien viemäröinnistä ja puhdistamisesta Tampereella. Teemme lisäksi laajaa vesihuoltoyhteistyötä naapurikuntien kanssa. Liikevaihtomme on 82 M€. Meillä työskentelee noin 160 vesialan ammattilaista. Tule mukaan tekemään mielenkiintoista työtä, jolla on merkitystä niin yhteiskunnan toiminnan kuin ympäristön kannalta. Haemme suunnitteluinsinööriä vakituiseen tehtävään 1.2.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Suunnitteluinsinöörinä tehtäviisi kuuluvat vesihuoltoverkostojen mallinnustehtävät sekä vesihuoltoverkostojen yleissuunnitteluun liittyvät tehtävät. Vesijohtoverkostojen mallinnuksen avulla simuloidaan vedenjakelu- ja jätevesiverkostojen toimintaa sekä mahdollistetaan ennustettavuus ja optimointi. Mallinnustuloksia hyödynnetään suunnittelussa, häiriötilanteiden hallinnassa ja investointien päätöksenteossa. Vesihuollon yleissuunnittelun avulla varmistetaan vedenjakelun ja viemäröinnin toimintavarmuus, turvataan vesihuollon kehitystä ja ohjataan rakenteellista muutosta, kuten verkostojen laajentamista ja tehostamista. Odotamme sinulta: - soveltuvaa korkeakoulututkintoa (AMK tai DI). Tehtävään hakija voi olla opintojen loppuvaiheessa oleva opiskelija, vasta valmistunut tai kokeneempi tekijä. Eduksi katsomme: - verkkotietojärjestelmien aikaisemman käytön - verkostomallinnusohjelmien hallinnan, käytössä Fluidit Water & Storm bundle - vesihuollon yleissuunnitteluun liittyvät tehtävät Me tarjoamme sinulle: - mukavan ja rennon työyhteisön - kokeneiden vesihuollon ammattilaisten avun ja tuen työssäsi - Tampereen kaupunkikonsernin vakuutuskassan jäsenyyden edut - vilkasta tyky-toimintaa - merkityksellisen työn vesihuollossa, jossa on oikeasti mahdollisuus kehittää sekä omaa osaamistaan että vesihuoltoa - aidosti kannustuksen ja mahdollisuuden jatkuvaan ammattitaitosi ylläpitämiseen ja osaamisesi kehittämiseen - kaupungin kuntosalin käyttöoikeuden (ja oman kuntosalin osassa toimipisteistä) Lisäksi tarjoamme nämä yleiset edut: - laaja työterveyshuolto - liukuva työaika - lounastuki - liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuurietu - työsuhdematkalippu Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Kiinnostuitko? Lisätietoja tehtävästä voit kysyä tekniseltä johtajalta Jouni Hyypiältä ke 14.1. klo 12-16, puh. 044 298 1865,. Tehtävään valittavasta henkilöstä tehdään hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Lisätietoa turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy www.supo.fi. Turvallisuusselvitys on edellytys palvelussuhteen alkamiselle. Hakuaika päättyy 25.1.2026. Tehtävää haetaan sähköisesti Kuntarekryn kautta. Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184,.

Translated