Vantaan kaupunki, Kaupunkikulttuuri ja hyvinvointi, Yhteiset palvelut Silkkitehtaantie 5, 01300 Vantaa Työsuhteen kesto: Vakituinen alkaen 01.02.2026 (tai sopimuksen mukaan) Hei sinä taloushallinnon ammattilainen, tule työkaveriksemme! Etsimme joukkoomme tekijää, joka näkee numerot enemmän kuin numeroina. Tässä tehtävässä olet avainasemassa tuottamassa tietoa, jonka avulla päätöksenteko perustuu ajantasaiseen ja luotettavaan taloustilanteeseen. Pääset myös kehittämään taloushallinnon toimintamalleja ja osallistumaan erilaisiin verkostoihin, joissa talouden asiantuntemustasi arvostetaan. Työskentelet tiiviissä yhteistyössä johdon ja palvelualueiden kanssa, laadit ennusteita ja pidät huolen siitä, että talouden vuosikellon vaiheet etenevät suunnitellusti. Sinulla on tärkeä rooli talousarvion valmistelussa sekä kirjanpidon asianmukaisuuden varmistamisessa. Työssäsi tuet esihenkilöitä ja muita asiantuntijoita talousasioissa, laadit analyysejä ja selvityksiä sekä toimit asiantuntijana myös ulkopuolisrahoitteisten hankkeiden taloussuunnittelussa ja seurannassa. Jos haluat olla mukana rakentamassa entistä vaikuttavampaa ja tehokkaampaa taloushallintoa, tämä tehtävä sekä osaava ja kehitysmyönteinen työyhteisö on juuri sinua varten. Tervetuloa mukaan – täällä työlläsi on merkitystä ja panoksesi näkyy koko kaupungin arjessa! Tehtävä sijoittuu toimialan talouspalveluihin, jossa työskentelee lisäksi neljä muuta talouden asiantuntijaa. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimiala vastaa kulttuuri- ja kirjastopalveluiden, nuoriso- ja yhteisöpalveluiden, liikuntapalveluiden sekä elinikäisen oppimisen palveluiden järjestämisestä Vantaalla. Meillä on viihtyisät ja modernit työtilat keskeisellä paikalla Tikkurilassa ja yhdistelemme joustavasti etä- ja lähityötä 50 % / 50 % periaatteella. Vantaalla viihtyy varmasti Vantaan kaupungilla työskentelee noin 8150 eri alojen osaajaa, jotka rakentavat yhdessä toimivaa kaupunkia ja sujuvaa arkea Vantaalla asuville, työskenteleville ja vieraileville. Meillä pääset tekemään monipuolisia ja mielenkiintoisia töitä sekä kehittämään työtäsi ja osaamistasi. Vantaalla on avoin ja rento, yhdenvertaisuuteen perustuva ilmapiiri sekä esihenkilön ja työyhteisön tuki työssäsi. Olemme vastuullinen ja turvallinen työnantaja. Vantaa on hyvin johdettu kaupunki ja edelläkävijä kuntapalvelujen kehittämisessä. Vantaalla on hyvät kulkuyhteydet niin kunnan sisällä kuin lähikuntiin. Työnantaja tukee hyvinvointiasi esimerkiksi liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuuriedulla, työmatkaedulla ja lounasedulla. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan etuhintaisia palveluita. Lisäksi tarjolla on usein myös alennushintaisia lippuja kulttuuritapahtumiin. Jos jäit vielä pohtimaan, mitä Vantaalla on sinulle tarjottavaa, [käy verkkosivuillamme lukemassa lisää syitä valita Vantaa.](https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/toissa-vantaalla/johtaminen-tyohyvinvointi-ja-henkilostoedut) Jätä hakemuksesi jo tänään ja #vantaudu työkaveriksemme! Tervetuloa meille töihin! Työsuhteen tietoja Kelpoisuusvaatimus: Tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi edellytämme: -Kokemusta taloushallinnon prosesseista ja järjestelmistä. Tehtävässä menestyminen edellyttää hyvää suomen kielen taitoa. Luemme eduksi: - Toivomme sinulta kykyä viestiä selkeästi taloudesta sekä rohkeutta ja intoa ehdottaa uusia ratkaisuja ja kehittää toimintatapoja. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti Palkkaus: 3400,00 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä. Työpaikkojen lukumäärä: 1 Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen Palvelusuhteen muoto: Työsuhde Työaika: 36 h 15 min/viikko Kannustamme monenlaisista taustoista tulevia hakemaan. Rekrytoinnissa käytetään anonyymin rekrytoinnin menetelmää. Anonyymissa rekrytoinnissa työhakemuksesta on poistettu kaikki henkilöön viittaava tieto, minkä ansiosta hakija pysyy nimettömänä työhaastatteluun saakka. Ethän tuo hakemuksessasi esiin henkilökohtaisia tietoja esimerkiksi perhetilanteesta, terveydentilasta, iästä tai sukupuolesta. Haethan paikkaa vain sähköisesti. Tehtävään liittyvät kyselyt voit toimittaa osoitteeseen, josta ne ohjataan rekrytoivalle esihenkilölle Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta. Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00. Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.