Kaitaan koulu on noin 720 oppilaan yhtenäinen peruskoulu vuosiluokille Esiopetus-9. Koulussamme on kuvataiteen painotettua opetusta sekä valmistavaa ja ryhmämuotoista maahanmuuttajaopetusta. Koulumme kuuluu Unesco-koulujen verkostoon, mikä näkyy mm. maailmankansalaisuuteen ja kestävään tulevaisuuteen kasvamisena. Koulumme erityisyytenä on eläinavusteisen pedagogiikan hyödyntäminen osana oppimista. Työssä jaksaminen ja työhyvinvointi ovat meille tärkeitä. Saimmekin 2025 vuotuisen Leinosen höylän kannustuksena hyvästä työyhteisötyöstä. Koulu toimii kahdessa toimipisteessä. Yläkoulu toimii Kaitaan toimipisteessä osoitteessa Iivisniementie 1 ja alakoulu toimii Hyljelahden toimipisteessä osoitteessa Arttelikuja 4. Koulua johdetaan rehtorin, virka-apulaisrehtorin, hallinnollisten opettajien sekä johtoryhmien vahvalla yhteistyöjohtamisen otteella. Valttejamme ovat myös hyvät kulkuyhteydet metron varrella, koulukoirat sekä lukuvuosittain vierailevat hevoset, jotka ilostuttavat ja ihastuttavat lisäten positiivista ilmapiiriä. Yhteisömme on monimuotoinen ja mukaan mahtuu ihan jokainen omana itsenään. Asenteemme: olemme kaikki oppimassa, joko kerralla tai muutaman yrityksen jälkeen. Tässä tehtävässä voi luokanopetuksen lisäksi tulla opetustunteja espanjan kielessä luokille 4-9. Koulun nimi ja osoite: Kaitaan koulu, Hyljelahden toimipiste, Arttelinkuja 4, 02260 Espoo Työaika: OVTES:in mukainen. Haettava tehtävä on virkasuhteinen. Haettava tehtävä on vakinainen. Palvelussuhde alkaa 1.8.2025. Tämä työpaikka on esteetön. Palkka: OVTES:in mukainen. Hinnoittelutunnuksen mukainen peruspalkka määräytyy henkilön koulutuksen perusteella. Tehtäväänsä kelpoiselle luokanopettajalle (vain luokanopettajan kelpoisuus) maksetaan hinnoittelutunnuksen mukaisen peruspalkan lisäksi työn vaativuuteen perustuvaa lisää. Hinnoittelutunnuksen mukaiset peruspalkat https://www.kt.fi/sopimukset/ovtes/palkat-palkkiot Kelpoisuusvaatimus: Peruskoulun luokanopettajan kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Asetuksen 9 §:n mukaisesti perusopetusta antavalla opettajalla tulee olla suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito. Tehtävässä edellytetään sitoutumista yhtenäiskoulupedagogiikkaan, arvostavaa kohtaamista ja erinomaista yhteistyökykyä. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Arvostamme kykyä ja halua opettaa espanjaa. Lisäksi arvostamme kykyä ja halua opettaa saksaa. Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea! Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia. Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi. Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/