Diakoniatyö on monialaista, asiakaslähtöistä, yhdenvertaisuuteen ja lähimmäisen rakkauteen perustuvaa kirkon auttamistyötä. Meillä on pitkät perinteet laaja-alaisessa avustamistyössä sekä olemme arvostettu toimija yhteistyöverkostoissa. Seurakunnalla on oma kirpputori, jonka toiminnasta diakoniatyö vastaa. Odotamme sinulta asiantuntemusta ja kokemusta diakoniatyöstä, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutus- ja verkostotyötaitoja. Viran hyvä hoitaminen edellyttää myös kykyä työskennellä muuttuvassa toimintaympäristössä ja reagoida nopeasti tapahtuviin muutoksiin. Vastaat diakoniatyön kehittämisestä oman tiimin, seurakunnan muiden työalojen sekä yhteistyökumppaneiden kanssa. Johtavan viranhaltijan lisäksi diakoniatiimissä työskentelee neljä diakonian viranhaltijaa sekä yksi määräaikainen toimistosihteeri. Koska virkaan sisältyy esihenkilötehtäviä ja diakonian työalavastuu, katsomme eduksi esihenkilö- tai työalavastuuosaamisen sekä soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon. Työalavastuun hoitamisessa ja diakoniatyöstä tiedottamisessa tarvitset sujuvia IT-taitoja sekä viestintä- ja someosaamista. Tarjoamme työntekijöillemme lounas-, liikunta- ja kulttuurietuja, mahdollisuuden osallistua omaa työtä tukeviin koulutuksiin, vuosittaisen virkistyspäivän ja kattavan työterveyshuollon - unohtamatta mahdollisuutta käyttää työajasta yksi tunti liikuntaan joka viikko. Kokoonnumme säännöllisesti vapaaehtoiseen yhteiseen ehtoollishartauteen. Kelpoisuusehtona on kirkkohallituksen päätöksen (Kirkon säädöskokoelma nro 162) 2 §:n tai 3 §:n mukainen tutkinto ja opinnot. Kirkkohallituksen tai piispainkokouksen aikaisempien tutkintopäätösten mukaiset tutkinnot huomioidaan siten kuin säädöskokoelman nrolla 162 julkaistun kirkkohallituksen päätöksen 6 §:n 3 momentissa sanotaan. Tullaksesi valituksi sinun tulee: olla konfirmoitu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen; esittää hyväksyttävä rikosrekisteriote lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) sekä esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilasta (T-todistus) kahden kuulauden kuluessa valinnasta. Valinta on ehdollinen, kunnes selvitykset on esitetty. Koeaika on kuusi (6) kuukautta. Viran ehdot määräytyvät Kirkon virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Virka on hengellisen työn työajaton virka. Työtä tehdään pääsääntöisesti arkisin, mutta johtavalla viranhaltijallakin on jonkin verran ilta- ja viikonlopputyötä. Palkkaus on vaativuusryhmän 601 (3310,39 e/kk) mukainen. Lisäksi maksamme johtavan viranhaltijan lisää. Kokemuslisää on mahdollista anoa aiemman työkokemuksen perusteella. Virka täytetään 1.6.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.