Viime vuoden kesätyöntekijöistämme 90 % koki, että heidät otettiin osaksi työyhteisöä ja yli 90 % koki voivansa hyödyntää kesätyössä osaamistaan.Haemme nytsote-alan ammattilaisia ja loppuvaiheen opiskelijoita kesäsijaisuuksiin touko-syyskuun ajalle.Tervetuloa kesäksi Rinnekodit Myllyyn!Mylly sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella, lähellä Järvenpään juna-asemaa. Tarjoamme kodin 60 ikääntyneelle asukkaalle. Myllyssä toimii neljä eri ryhmäkotia ja olemme osa hyvinvointikampusta, johon kuuluu mm. päiväkoti ja muita ikääntyneiden palveluita. Osassa ryhmäkodeista asuu psykogeriatrisia asiakkaita.Tehtävä ja sen tavoitteetKesätyöntekijänä olet tärkeä osa työyhteisöämme. Yhdessä tiimin kanssa varmistat asiakkaille mielekkään arjen myös lomakauden aikana. Työskentelet yhteisten arvojemme ja pelisääntöjen mukaisesti asiakkaiden tarpeisiin keskittyen. Työ sisältää vaihtelevia ja toisinaan haastaviakin tilanteita, joiden ratkaisemisessa oma tiimisi auttaa sinua. Vaihtelevat työpäivät tarjoavat mahdollisuuden kehittyä ammatillisesti ja oppia uutta joka päivä.Työsi sisältää muun muassa perushoitoa, lääkehoitoa ja kuntouttavaa hoivaa/työotetta/tukea/ohjausta. Tuet asiakkaita myös fyysisesti päivittäisissä toimissa.Pääset työssäsi tarjoamaan asukkaillemme yhdessä muiden työntekijöiden kanssa kesäisiä hetkiä ja erilaisia aktiviteetteja. Myllyssä on joka päivä ohjattua toimintaa ja jokaisen oman näköistä arkea kunnioitetaan.Odotamme sinulta sote-alan opintoja tai sote-alan tutkintoa ja Valvira-rekisteröintiä (lähihoitajilta edellytämme Suosikki-rekisteröintiä) taitoa kohdata asiakkaat yksilöllisesti ja lämmöllä valmiutta kolmivuorotyöhön suomen kielen perusosaamista, jota tarvitset kirjaamisessa ja asiakkaiden kohtaamisessaRinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka.Tarkistamme rikosrekisteriotteen tehtävään valitulta lainsäädännön (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta) tarkoittamalla tavalla ennen työsuhteen solmimista. Rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.Työyhteisö ja kulttuuriRinnekodit on työntekijöidensä kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva työpaikka. Rakennamme yhdessä arvostavaa ja yhdenvertaista työkulttuuria, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä.Työyhteisöömme kuuluu lähihoitajia, sairaanhoitajia, sosionomi, kodinhuoltajia sekä esihenkilönäsi toimiva palveluyksikön johtaja. Otamme sinut lämpimästi vastaan osaksi työyhteisöämme ja huolehdimme, että saat kattavan ja vieraanvaraisen perehdytyksen tehtävääsi.Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet. Niitä yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan, turvallisen ja viihtyisän työyhteisön, jossa jokainen voi olla oma itsensä.Työyhteisön jäsenenä vaikutat osaltasi koko tiimin ilmapiiriin. Kohtaat työkaverit hyväntahtoisesti ja huomioon ottaen.Tarjoamme sinulle:yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisen palkkauksen, esimerkiksilähihoitajille 2495,24-2825,05 € + vuorolisät2/3 tutkinnosta suorittaneille lähihoitajaopiskelijoille 2345,53-2655,55 € + vuorolisätsairaanhoitajille 2978,31-3248,15 € + vuorolisät2/3 tutkinnosta suorittaneille sairaanhoitajaopiskelijoille 2799,61-3053,26 € + vuorolisät monipuolisen työterveyshuollon ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen yhteisöllisen työvuorosuunnittelun tukemaan työn ja vapaa-ajan tasapainottamista mahdollisuuden osa-aikaiseen työsuhteeseen mahdollisuuden hyödyntää osaamistasi, vahvuuksiasi ja taitojasi mahdollisuuden suorittaa harjoittelujakson kesätyössäsi (sovi asiasta etukäteen opettajasi ja yksikön esihenkilön kanssa) mahdollisuuden osallistua urasparraukseen tilaisuuden oppia uutta ja rakentaa omaa urapolkuasi sote-alallaTyöpaikan hakeminen ja rekrytoinnin eteneminenJätä hakemus helposti vastaamalla kysymyksiin suomeksiHakuaika päättyy1.3.2026 – pidämme kuitenkin haastatteluita jo hakuaikana javoimme kuitenkin sulkea rekrytoinnin aiemmin sopivien henkilöiden löytyessäTyö alkaa sopimuksen mukaan ja ajoittuu touko-syyskuun väliselle ajalleArvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.Viekö sinunkin polkusi tänä kesänä Rinnekodeille? Jätä hakemuksesi nyt!Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:Palveluyksikön johtaja Suvi ValkamaArkisin 9-15 puh. 0469208493 tai sähköpostitse lisää yksiköstämme: Rinnekodit MyllyRinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900 sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia.www.rinnekodit.fi#sydänmukana #elämänpoluilla