Haemme Puistopolun peruskouluun luokanopettajaa ns. rerussiopettajaksi ajalle 12.1. - 30.5.2026. Tehtävä sisältää myös S2-opetusta vuosiluokilla 3-6. Puistopolun peruskoulu on yhtenäinen peruskoulu keskellä merellistä Vuosaarta hyvien kulkuyhteyksien varrella. Puistopolun peruskoulussa on painotusopetusta. Tehtävä sijoittuu Alapuiston toimipisteeseen, jossa on opetusta vuosiluokilla 1-6. Tehtävään kuuluu ns. resurssiopettajana toimiminen määrätyille vuosiluokille joko samanaikaisopettajana tai erillisissä tiloissa, luokan ohjausta, koulun yhteiseen kasvatustyöhön osallistumista sekä oman ammattitaidon kehittämistä. Puistopolun peruskoulu tarjoaa mahdollisuuden ja vapauden kehittää omaa opettajuutta. Vahvuutemme on työyhteisön sekä lähikollegoiden tarjoama tuki. Toivomme luokanopettajalta hyviä ryhmänhallintataitoja sekä vastuullista otetta kasvatus- ja opetustyössä. Toivomme myös, että hakija on omaksunut nykyisen opetussuunnitelman mukaisen pedagogisen toiminnan sekä erilaisten oppijoiden huomioimisen opetuksessa (pedagoginen tuki sekä kieli- ja kulttuuritietoinen opetus). Arvostamme omaa osaamistaan sekä digitaitojaan aktiivisesti kehittävää ammattilaista, jolla on hyvät vuorovaikutus-, yhteistyö- ja ryhmänhallintataidot sekä ratkaisukeskeiset toimintatavat. Haastattelut pidetään viikolla 2. Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi! Opettajien palkkauksesta voit lukea tarkemmin osoitteessa https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/kasvatuksen-ja-koulutuksen-ammattilaisille/perusopetuksen-ja-lukion-opettajien-palkat-ja-palkitseminen. Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille. Kelpoisuusehto: Kelpoisuus määräytyy asetuksen 986/1998 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon. Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.