TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN - SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON "Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!" HAEMME 4.1.2026 MENNESSÄ VIRKAAN Palveluesihenkilöä Perhepalveluihin (lapsiperheiden kotipalvelu, perheitä tukevat palvelut ja tukisuhdetoiminta) 26.1.2026 alkaen Tehtävänkuvaus Haemme perhepalveluihin (lapsiperheiden palvelut, lastensuojelu) palveluesihenkilöä Siun soten keskiselle alueelle (Joensuu, Kontiolahti). Työpiste sijaitsee Joensuussa Vehkalahdella. Perhepalvelujen palveluesihenkilönä olet yksi sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaisia palveluja johtavista ammattilaisista. Palveluesihenkilö toimii em. alueella lapsiperheiden kotipalvelun, perheitä sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaisesti tukevien palvelujen perhetyöntekijöiden ja ohjaajien sekä tukisuhdetoimintaa toteuttavien ohjaajien esihenkilönä. Työnäsi on johtaa tiimisi huippuammattilaisten asiakastyötä sekä toimia heidän esihenkilönään. Lisäksi olet työssäsi aktiivinen perhekeskustoimija, joka rakentaa kumppanuuksia myös muiden lasten ja nuorten kanssa työskentelevien yhteisen työn tahojen kanssa. Työskentely edellyttää kokemusta lapsiperheiden palveluista ja lastensuojelun palveluista, erinomaisia verkostotyötaitoja, itsenäistä työotetta, kykyä arvioida laajoja kokonaisuuksia ja toimia haastavissa tilanteissa sekä hyviä dokumentointitaitoja. Arvostamme myös aiempaa johtamiskokemusta em. palveluista ja kokemusta hyvän yhteisen työn rakentamisesta. Tiimisi ja sitä myötä sinä palveluesihenkilönä saat tehdä työtä tiiviisti yhdessä lapsen ja perheen verkostojen sekä perhepalveluiden muiden tiimien kanssa. Työssäsi sinua tukee oma kokeneista ammattilaisista koostuva perhetyöntekijöiden, ohjaajien ja palveluvastaavien tiimisi, muut perhepalvelujen esihenkilöt sekä perhepalvelujen palvelupäälliköt, erityisasiantuntija ja palvelujohtaja. Työaikasi on liukuva yleistyöaika 38,25 h/vk. Kelpoisuusehdot Kelpoisuusvaatimuksena palveluesihenkilön tehtävässä on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 5§:n tai sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen laillistus sekä lupa toimia terveydenhuollon/sosiaalihuollon ammattitehtävissä sekä ylempi korkeakoulututkinto. Palkkaus ja edut Tehtäväkohtainen palkka on: 3887,73 euroa / kk. Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksesi määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus). Siun sotessa on käytössä henkilöstön palkitsemisen kokonaisuus. Kokonaisuuteen kuuluvat kaikille yhteiset henkilöstöedut, jotka perustuvat palvelussuhteeseen. Näitä ovat esimerkiksi: - pikapalkitsemisen muodot - työsuhdepolkupyörä - lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja - erilaisten yritysten tarjoamat edut - tilapäismajoitusta/soluasuntoja laajasti maakunnan alueella Lisätiedot Tehtävien aloituksesta ja kestosta neuvottelemme mielellämme hakijoiden kanssa. Tavoitteenamme on luoda joustava työympäristö, joka sopii sekä sinulle että meille. Joten ilmaise rohkeasti toiveesi, jotta voimme yhdessä löytää sopivan ratkaisun. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisteriote (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023 tai Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002). Tehtävässä on koeaika kuusi kuukautta. Lisätietoja antavat perhepalvelujen palvelupäälliköt Sonja Hartikainen (mailto:p.) p.013 330 5109 (ajalla 29.12.25-2.1.26) sekä Maarit Haatanen (ajalla 18.12.25-23.12.2025) p.013 330 5377. Tiedustelut toivotaan toteutettavan ensisijaisesti sähköpostilla. Haastattelut toteutetaan tammikuussa 2026 viikolla 2 tai 3. Tehtävään haetaan sähköisesti. Joensuussa 19.12.2025 Pohjois-Karjalan hyvinvointialue Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut.