Warehouse worker

Logistiikkatyöntekijä

Barona Flexible Industries Oy
Finland, 01350
Full-time
Temporary

Etsikö itsellesi monipuolista työtä logistiikan alalta? Löytyykö sinulta innokkuutta oppia uutta ja päästä hyödyntämään jo opittuja taitoja? Meillä voisi olla sinulle tähän mahdollisuus.Haemme nyt asiakkaallemme Evertaste Oy:lle, reipasta sekä oma-aloitteista logistiikkatyöntekijää. Työtä tehdään sekä elintarvikevaraston että lähettämön puolella. Varastolla työtehtävät pitävät sisällään mm. tavaran vastaanottoa, keräilyä, hyllytystä, sulatuksia ja muita tuotannollisia varastotyötehtäviä. Lähettämössä työtehtävinä on perusvarastotyötehtävien lisäksi mm. kuormien keräily, lavoittaminen ja lähettäminen, yhteydenpito eri sidosryhmien kanssa esimerkiksi mahdollisissa poikkeustilanteissa, kuljetuksista sopiminen kuljetusliikkeiden kanssa. Työtä tehdään päivittäin viileäolosuhteessa (n+5 astetta) Työkaluina työssä on sekä SAP ja Excel, joihin saa perehdytyksen, mutta hyvät IT- taidot on syytä olla. Tarkka ja huolellinen työote ovat edellytyksiä työssä pärjäämiselle, sillä olemmehan tekemisissä elintarvikkeiden kanssa. Työpäivät ovat paikoitellen hektisiä, joten omaathan hyvät paineensietokyvyt. Etsimällämme henkilöillä tulee olla: - Hygieniapassi (olethan valmis suorittamaan, mikäli sinulla ei ole) - Hyvä fyysinen kunto - Sujuva suomen kielen taito, niin kirjallinen kuin suullinen, englanti katsotaan eduksi - Hyvät yhteistyötaidot, organisointitaidot, laskutaito, IT-taidot - Positiivinen ja oma-aloitteinen asenne - Aikaisempaa varastokokemusta - Aiempi elintarvikekokemus katsotaan eduksi Töitä tehdään aamu- ja iltavuoroissa klo 6-23 välillä. Työpäivät sijoittuvat maanantai lauantai välille, kuitenkin niin, että työpäiviä on viikoittain enintään viisi. Työ pitää sisällään enemmän aamuvuoroa, mutta iltavuorojakin on säännöllisesti. Työt alkavat mahdollisimman pian ja työ on alkuun 6 kuukauden määräaikainen. Tämän jälkeen jatko on mahdollinen. Palkkaus on elintarvikealojen teollisuuden työehtosopimuksen mukainen. Kiinnostuitko? Haastattelut tehtävään aloitetaan jo hakuajan aikana ja valinnat tehdään heti sopivien ehdokkaiden löydyttyä. Jätäthän siis oman hakemuksesi mahdollisimman pian!

Translated