Hyvinvointialueella haluamme tarjota vaikuttavia ja laadukkaita palveluita. Nyt sinulla on mahdollisuus olla osana moniammatillista ja osaavaa työyhteisöä. Kotihoidossa tavoitteemme on tukea asiakkaan toimintakykyä ja elämänhallintaa asiakaslähtöisesti, jotta kotona asuminen olisi mahdollisimman turvallista ja pitkäaikaista. Työsi on monipuolista, liikkuvaa ja nykyaikaista - saat tueksesi esimerkiksi lääkeautomaatit ja älypuhelimet. Vaikka teet pääsääntöisesti itsenäistä kenttätyötä, tukenasi on aina osaava ja välittävä tiimi. Meillä kotihoidossa työskentelee eri ikäisiä ja erilaisia ihmisiä - teemme kaikki moniammatillista työtä. Sinä voit olla kokenut konkari tai urasi vasta aloittanut, toivotamme sinut lämpimästi mukaan. Työ on kaksivuorotyötä aamu- ja iltavuoroissa. Tarjoamme sinulle: vastuullisen ja itsenäisen työn hyvän perehdytyksen sekä vahvan tuen työkavereilta ja esihenkilöltä vaikutusmahdollisuuden omiin työvuoroihisi välimatkat taittuvat pääasiassa parhaiten pyörällä ja autolla, mutta meillä on käytössä myös leasingautoja, bussikortteja ja sähköpolkupyöriä. kattavat henkilöstöedut: liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedun Epassilla, työnantajan lounasedun, tyhy-toimintaa sekä Virkisty Vapaalla ry:n toiminnan (https://virkistyvapaalla.fi/). Mitä odotamme sinulta: olet nimikesuojattu lähihoitaja ja sinulla rekistöröityminen Valviran ammattihenkilörekisteriin sinulla on suoritettuna lähihoitajan LOVe-lääkehoidon verkkotestit Toivomme, että sinulla on ajokortti ja myös auton käyttömahdollisuus on plussaa asiakas- ja raportointityössä tarvitset sujuvaa suomen kielen taitoa toivomme, että viihdyt työyhteisössä ja toimit oma-aloitteisesti sekä joustavasti ja yhteistyökykyisesti. Toivomme, että voisit aloittaa työssä mahdollisimman pian ja voisit työskennellä ainakin 29.3.2026 saakka. Sijaisuutesi koeaika on puolet työsuhteesi kestosta. Työaikasi on jaksotyö, yleistyö, kaksivuorotyö. Lääkeluvallisen lähihoitajan tehtäväkohtainen palkka on 2721,38€. Tehtävään valitulta pyydetään rikosrekisterilain 6 §:n 4 momentin mukainen rikosrekisteriote. Suosittelemme vahvasti tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotesuojaa. Tule työkaveriksemme ja hae paikkaa ilmoituksella olevasta painikkeesta. Haastattelemme hakijoita mahdollisesti jo hakuaikana.