Hakijalta edellytämme taitoa opettaa kuvataiteen eri osa-alueita sekä monipuolista menetelmien hallintaa – perinteisistä tekniikoista digitaalisiin työvälineisiin ja liikkuvaan kuvaan. Lisäksi arvostamme vahvaa pedagogista otetta ja ryhmänhallintataitoja. Etsimme opettajaa, joka innostuu monipuolisesta työstä. Olet motivoitunut kuvataiteen pakollisten ja valinnaisten opintojaksojen opettamisesta sekä kuvataidekasvatuksen kehittämisestä tulevaisuuden tarpeisiin. Sinulle on luontevaa tehdä moniammatillista yhteistyötä esimerkiksi erilaisten projektien parissa. Työ sisältää myös koulun visuaalisen ilmeen rakentamista ja luovaa sisällöntuotantoa kuten erilaisten julkaisujen, markkinointimateriaalien ja tapahtumien visuaalista suunnittelua. Hakijalle katsotaan eduksi kokemus lukion kuvataiteen opetuksesta, lukiodiplomien ohjaamisesta. Eduksi katsotaan myös kokemus ryhmänohjaajana toimimisesta. Hae rohkeasti meidän kouluumme! Iloinen työyhteisömme toivottaa sinut tervetulleeksi ja kollegiaalista tukea on tarjolla! Yli satavuotias Oulunkylän yhteiskoulu on yksityisellä hallintomallilla toimiva oppilaitos hyvien kulkuyhteyksien äärellä Helsingin Oulunkylässä.Koulussa toimivat noin 600 oppilaan yläkoulu ja noin 480 opiskelijan lukio. Yläkoulussa on perinteikkäät musiikkiluokat sekä sisäisinä painotuksina liikuntaa (Urhea) ja matemaattis-luonnontieteellisiä aineita painottavat luokat. Lukiossamme on kolme linjaa: yleislinja, luonnontiedelinja ja musiikkilinja. Oulunkylän yhteiskoulussa on nykyaikaiset, hyvin varustellut tilat, jotka mahdollistavat monipuolisen kuvataiteen opetuksen eri tekniikoita hyödyntäen. Tarjoamme myös mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen ja monipuoliset henkilöstöedut. Työsuhteessa noudatetaan yksityisen opetusalan työehtosopimusta. Kelpoisuusehto: Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 1998/986 mukaan. Vaadittava opettajakelpoisuus; tutkinto, opetettavat aineet (opintopisteet/opintoviikot) sekä pedagogiset opinnot tulee selvitä hakemuksesta. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä.