Healthcare assistant

Lähihoitaja, lapsiperheiden kotipalvelu, Kristiinankaupunki ja Närpiö

Pohjanmaan hyvinvointialue
Finland
Full-time
Direct hire

Lapsiperheiden kotipalvelu on kotiin annettavaa palvelua, joka on yhdessä perheen ja yhteistyötahojen kanssa tehtävää vanhemmuuden sekä arjessa selviytymisen tukemista. Kotipalvelua annetaan tilapäistä toimintakykyä alentavan syyn tai erityisen perhe- ja elämäntilanteen perusteella. Keskeisenä tavoitteena on perheen omien voimavarojen vahvistaminen ja tukeminen, ei puolesta tekeminen. Lapsiperheiden kotipalvelun hoitaja huolehtii lapsista yhdessä vanhempien kanssa, hoitaa lapsia asioinnin aikana, ohjaa kasvatuksessa, tukee vanhemmuudessa, arkirutiinien hallinnassa ja perheen toimintakyvyn parantamisessa. Kotipalvelua voidaan antaa ennaltaehkäisevänä lastensuojeluna, sosiaalihuoltolain mukaan tai asiakas voi itse tilata esimerkiksi asioinnin ajaksi. Lapsiperheiden kotipalvelu järjestää myös osan tuetuista ja valvotuista tapaamisista lapsen ja vanhemman välillä. Odotamme sinulta oma-aloitteisuutta, kykyä itsenäiseen ja joustavaan työskentelyyn, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, hyvää asennetta ja halua tehdä laadukasta ja asiakaslähtöistä työtä. Työ sisältää ilta- ja viikonlopputyötä. Työtehtävät edellyttävät ajokorttia ja mahdollisuutta oman auton käyttöön. Työnantaja tarjoaa työssä muun muassa työnohjauksen, tiimin tuen sekä ePassi-edun. Kelpoisuusvaatimus: Lähihoitajan tutkinto tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (564/1994) tai sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun valtioneuvoston asetuksen (153/2016) mukainen tutkinto. Tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito maamme molemmissa kansalliskielissä. Lähihoitajatutkinnon suorittaneilta edellytetään rekisteröitymistä Valviran molempiin ammattihenkilörekistereihin, Terhikkiin ja Suosikkiin. Valitulla tulee olla voimassa tartuntatautilain (1227/2016) 48 § mukainen rokotussuoja. Lisäksi valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 § 2. mom. tarkoitettu ote rikosrekisteristä. Sovelletaan koeaikaa.

Translated