Healthcare assistant

Erityiskoulunkäynninohjaaja, Pohjois-Tapiolan koulu

Espoon kaupunki
Finland, Espoo Työaika
Full-time
Temporary
Date: 1/12/2026
Contact Employer

Pohjois-Tapiolan koulu on noin 840 oppilaan yhtenäinen peruskoulu, joka on aloittanut toimintansa elokuussa 2022. Autismikirjon opetuksessa vuosiluokilla 1-9 on noin 80 oppilasta. Opetus on nykyaikaista ja henkilökunta on innostunutta kehittämään työtään ja omaa osaamistaan. Tilamme on moderneja ja suunniteltu autismikirjon opetukseen. Sijaitsemme hyvien liikenneyhteyksiä varrella. Erityiskoulunkäynninohjaajat ovat osa oman luokkansa tiimiä, johon kuuluu 1-2 erityisluokanopettajaa ja 2-5 erityiskoulunkäynninohjaajaa. Viikoittaiset tiimipalaverit helpottavat arjen sujuvuutta ja työntekijöiden osaamisen kehittymistä. Osassa luokista opiskellaan oppiaineittain, osassa toiminta-alueittain. Aloittaessasi meillä sinulle nimetään mentori, joka perehdyttää sinua työhösi ja työpaikan käytänteisiin. Työtehtäviin voi kuulua oppitunneilla ohjaamisen lisäksi muun muassa ulkoilua, oppilaiden taksikyyditysten valvomista, pukemisessa ja ruokailussa avustamista tai hoitotoimenpiteitä, kuten esimerkiksi diabeteksen hoitoa. Työssä käytetään ajoittain kuvia ja viittomia puheen tukena. Työvuorot voivat vaihdella klo 7.25-16.30 välisenä aikana. Työpäivä koostuu sekä opetuksessa ohjaamisesta että aamu- ja iltapäivähoidosta. Tarjoamme sinulle mukavan ja ammattitaitoisen työyhteisön, jossa jokainen on arvokas ja arvostettu. Olemme saaneet palautetta sijaisilta, että meille on mukava tulla töihin. Olet lämpimästi tervetullut tutustumaan yksikköömme! Ota yhteyttä, jos haluat nähdä, millaista olisi työ autismikirjon opetuksen parissa. Koulun nimi ja osoite: Pohjois-Tapiolan koulu, Sepontie 4, 02130 Espoo Työaika: Vähintään 21 h/viikko, jolloin palkka on 1420,28 €/kk. Viikkotyöaika voi vaihdella vuosittain avustajapalveluihin käytettävän resurssin perusteella. Työnteko ja palkanmaksu ovat keskeytyneenä enintään 10 viikkoa vuodessa koulutyön keskeytysten aikana. Keskeytysaika määritellään vuosittain. Tehtävä on määräaikainen ajalle 12.1.-31.5.2026. Kelpoisuusvaatimus: Soveltuva ammatillinen perustutkinto tai vastaava. Esim. lähihoitaja. Tehtävässä edellytetään -kykyä toimia lapsiryhmän ohjaajana -työtehtävän hoitamiseen riittävää suomen kielen taitoa. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Arvostamme - kokemusta erityiskoulunkäynninohjaajana toimimisesta ja autismikirjon lapsista/nuorista - hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja - aitoa kiinnostusta työskennellä autismikirjon opetuksen ryhmässä vuosiluokilla 1-9 - kykyä ja varmuutta toimia turvallisena ja vastuullisena aikuisena oppilaille - positiivista, kannustavaa ja pitkäjänteistä työotetta Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea! Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia. Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi. Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Translated