Etsimme joukkoomme ihmistä, joka innostuu työstään ja sen kehittämisestä sekä nauttii uuden oppimisesta. Arvostamme aiempaa kokemustasi lasten kanssa työskentelystä, mutta kaikkein tärkeintä meille on innostunut asenne. Työsi vaatii sekä itsenäistä päätöksentekoa että erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Työtiimisi ja koko työyhteisömme on vahvana tukenasi. Huolehdimme myös hyvästä perehdytyksestä työhön. Päiväkotimme ympäristö- ja luontopainotteista pedagogiikka tukee sijaintimme Uittamolla kauniin luonnon ja meren läheisyydessä. Päiväkodissamme on yhteensä 7 lapsiryhmää kahdessa eri rakennuksessa. Isompien lasten päiväkoti sijaitsee Jalustinkadulla Uittamon koulun yhteydessä. Pienemmät lapset siirtyivät tammikuussa 2025 uuteen päiväkotiimme Uittamon Naularantaan. Upouudet tilamme tarjoavat laadukkaan ja monipuolisen oppimisympäristön. Toimintamme lähtökohtana on turvallinen ja lämmin ilmapiiri, jossa lapsi saa oppia ja kokea leikin, liikkumisen, tutkimisen, taiteen ja muun monipuolisen toiminnan kautta. Lapsen kohtaaminen ja arvostaminen ainutlaatuisena ihmisenä on meille tärkeä asia. Työaikasi on pääsääntöisesti klo 7:00-16:30 välisenä aikana. Sinulle on viikoittain varattu työaikaa toiminnan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Kerran kuukaudessa kokoonnumme kaikkien päiväkodin opettajien kanssa kehittämään päiväkotimme toimintakulttuuria ja pedagogiikkaa yhdessä. Uittamolle pääset helposti linja-autoilla, pyörällä tai omalla autolla, parkkipaikkoja on päiväkodin välittömässä läheisyydessä. Ole rohkeasti yhteydessä päiväkodin johtajaan - kerron mielelläni lisää meistä. Lämpimästi tervetuloa joukkoomme! Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) § 26 / § 27 mukaan. Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.: - monipuolisia koulutuksia - Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin - Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.