Tampereen Vesi Oy huolehtii vedenhankinnasta ja -jakelusta sekä jätevesien viemäröinnistä ja puhdistamisesta Tampereella. Teemme lisäksi laajaa vesihuoltoyhteistyötä naapurikuntien kanssa. Liikevaihtomme on 82 M€. Meillä työskentelee noin 174 vesialan ammattilaista. Tule mukaan tekemään mielenkiintoista työtä, jolla on merkitystä niin yhteiskunnan toiminnan kuin ympäristön kannalta. Tule meille kesäksi ympäristöbiologiksi! Tehtävänäsi on kartoittaa Tampereen Veden hallinnoimien kiinteistöjen vieraslajit sekä selvittää kunkin lajin poisto- ja torjuntakeinot. Työhön kuuluu kaupungin ohjeiden sekä lainsäädännön selvittäminen, kuten myös lajien poisto- ja torjuntamahdollisuuksien kartoittaminen, nykyisten hankintasopimusten puitteissa. Perehdytämme sinut oman työnkuvasi lisäksi vesihuollon merkitykselliseen toimintaan. Tehtävässä edellytetään vähintään kolme vuotta soveltuvia luonnontieteellisen alan korkeakouluopintoja. Tehtävän hoitamisen edellytyksenä on hyvä lajituntemus erityisesti Suomen vieraslajeista, kyky työskennellä maastossa sekä tarkkuus havaintojen kirjaamisessa. Eduksi katsotaan aikaisempi kokemus vieraslajikartoituksista tai muista luontokartoituksista, raportoinnista ja paikkatietojärjestelmien käytöstä sekä vieraslajeihin liittyvän lainsäädännön tunteminen. Eduksi katsotaan myös voimassa oleva B-ajokortti sekä vesityökortti. Työ sijoittuu välille 4.5.2026 - 31.8.2026 tai sopimuksen mukaan. Tarjoamme sinulle mukavan ja rennon työyhteisön, Epassin lounasedun, kaupungin kuntosalin ja lakisääteisen työterveyshuollon. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Kiinnostuitko? Lisätietoja tehtävästä voit kysyä kehitysinsinööri Tiiu Vuorelta, puh. 040 801 6927 ja kehityspäällikkö Risto Mäeltä, puh. 040 145 0608, sähköpostit muotoa. Hakuaika päättyy 8.2.2026. Tehtävää haetaan sähköisesti Kuntarekryn kautta. Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184,.