Tehtävä on sijoitettu lapsiin kohdistuneiden rikosten tutkintaryhmään. Ryhmän tehtävänä on tutkia koko Hämeen poliisilaitoksen alueella alle 16-vuotiaaseen asianomistajaan kohdistuneet seksuaali- ja pahoinpitelyrikokset sekä perheen sisäiset seksuaali- ja pahoinpitelyrikokset, missä asianomistaja on alle 18-vuotias, sekä muut lapsen henkilöön kohdistuneet rikokset, ellei niiden tutkinta ole poliisilaitoksen ohjausasiakirjoissa määritelty jonkin toisen tutkintaryhmän tehtäväksi. Ryhmässä on tutkijoita sekä Lahden pääpoliisiasemalla että Hämeenlinnan poliisiasemalla. Virkaan valittava toimii ryhmänjohtajana palkkavaltuuksin. Ryhmänjohtaja vastaa ryhmän työnjohdosta ja töiden tasaisesta jakautumisesta henkilöstön kesken sekä vastaa omalta osaltaan ryhmän toiminnan tuloksellisuudesta ja kehittämisestä. Hän myös seuraa ryhmänsä työkykyä ja työhyvinvointia sekä toteuttaa esimiehenä aktiivisesti työkykyjohtamisen prosessin mukaisia toimenpiteitä. Työ on monipaikkaista ja virkapaikka voi olla joko Lahdessa tai Hämeenlinnassa.