Haetaan henkilökohtaista avustajaa näkövammaiselle romaninaiselle Kauhajoelle, sijaisuuteen. Työt alkaa heti sopivan avustajan löydyttyä ja kestää 8.9.2026 asti. Töitä on 100h/kk. Työajat on pääsääntöisesti ma-pe klo 9-13. Töitä on myös tarpeen mukaan iltaisin ja viikonloppuisin. Työtehtävinä on ruoanlaitto, kodinhoitotehtäviä, kommunikoinnissa avustaminen ("silminä oleminen"), kaupassa käyminen ja harrastustoiminnan mahdollistaminen. Valitulta työntekijältä toivotaan ajokorttia ja auton käyttö mahdollisuutta työn aikana. Työnantaja kuuluu HETA-liittoon eli työsuhteessa noudatetaan HETA-liiton työehtosopimusta. Valinta voidaan tehdä jo hakuaikana sopivan henkilön löydettyä. Huomioithan, että työnantajana toimii avustettava itse eli yksityinen henkilö. Etelä-Pohjanmaan henkilökohtaisen avun keskus neuvoo työsuhdeasioiden ja työnantajavelvoitteiden hoidossa, eikä toimi työnantajan roolissa.