Haemme sosiaalityöntekijää sijaisuuteen Nokia-Ylöjärvi-tiimin Nokian toimipisteeseen ajalla 16.2. - 28.12.2026. Tiimillä on yhteinen työskentelyalue Ylöjärven tiimin kanssa, mutta toimipiste on Nokialla kuten myös suurin osa asiakkaista. Sosiaalityöntekijän keskeisenä tehtävänä on toimia lapsen asioista vastaavana sosiaalityöntekijänä. Teet työssäsi asiakassuunnitelmia, päätöksiä tukitoimista, sekä valmistelet lastensuojeluprosesseihin kuuluvia hakemuksia ja päätöksiä esimerkiksi sijaishuoltoon liittyen. Työsi on liikkuvaa ja vaihtelevaa, ja työviikkosi voi sisältää esimerkiksi kotikäyntejä, toimistotapaamisia sekä esimerkiksi työmatkan sijaishuoltopaikkaan. Etätyötä voi tehdä työtehtävien mukaan päivän viikossa. Yhdennetyssä työotteessa pääset kulkemaan asiakkaan rinnalla yhdessä tarvittaessa vaikkapa perhesosiaalityöstä sijaishuoltoon ja takaisin kotiin. Tarjoamme sinulle: ammattitaitoisen tiimin: Pääset osaksi kannustavaa ja osaavaa työyhteisöä, jossa saat tukea niin kollegoilta kuin esimieheltäsi. ryhmätyönohjauksen tiimisi kanssa suunnitelmallisen koulutusohjelman, joka sisältää säännöllisesti järjestettävät laki-, menetelmä-, ja kirjaamiskoulutukset henkilökohtaisen ja suunnitelmallisen perehdytyksen, minkä toteutumista seurataan työuransa alussa oleville työntekijöille on omat säännölliset mentorointiryhmät systeemisen lastensuojelutyön tiimiin kuuluvat perheterapeutin ja koordinaattorin lakimiespalvelut ja konsultaatioryhmät vaikeisiin erotilanteisiin, perheväkivaltaan, vammaispalveluihin ja työikäisten palveluihin liittyen asiakasmitoitus on huomioitu yhdennetyssä työskentelyssä. Lisäksi panostamme henkilöstömme hyvinvointiin tarjoamalla henkilöstöetuna mm. liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedun, jonka voit käyttää toiveidesi mukaisiin etuuksiin. Työterveyspalvelumme ovat Pirtessä. Tutustu palkkaukseen ja henkilöstöetuihimme tarkemmin: https://www.pirha.fi/tietoa-meista/toihin-meille/palkkaus-ja-henkilostoedut. Kelpoisuusehtona on Suomessa laillistettu sosiaalityöntekijä. Edellytämme hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa. Eduksi katsomme kokemuksen lapsiperheiden sosiaalityöstä ja/tai lastensuojelusta sekä auton käyttömahdollisuuden ja B-luokan ajokortin. Tiimillä on myös jaettu leasing-auto käytössään. Odotamme sinulta: kykyä työskennellä haastavissa tilanteissa hyviä vuorovaikutustaitoja positiivista asennetta sekä aktiivista ja asiakaslähtöistä työotetta innostusta työn kehittämiseen. Viransijaisuus voidaan täyttää määräaikaisesti rekrytointiprosessin ajaksi. Voimme valita sinut määräaikaiseen tehtävään, jos olet Suomessa laillistettu sosiaalityöntekijä tai sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 12 §:n mukaisen sijaiskelpoisuuden ehdot täyttävä hakija. Työ alkaa 16.2.2026. Tehtävä on määräaikainen ja koeaika on viisi kuukautta. Työ on kokoaikainen, päivätyö. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote. Kiinnostuitko? Lisätietoja saat alla olevilta yhteyshenkilöiltä. Lähetä hakemuksesi Kuntarekryn kautta. Tervetuloa tiimeihimme tekemään merkityksellistä työtä lapsiperheiden hyväksi! Haastattelut järjestetään 9.1.2026 klo 13-16. Varaathan tämän ajankohdan kalenteriisi.