Sales assistant

Myyjä ilta- ja viikonlopputöihin (10-20h/vko) K-Market Maarinsolmu, Espoo

K-ryhmä
Finland, 02130 Espoo
Part-time
Direct hire

Haemme innostunutta ja osaavaa myyjää vakituiseen työsuhteeseen (10-20h/vko) K-Market Maarinsolmuun, Otaniemeen. Kauppamme on avattu kaksi vuotta sitten lokakuussa loistavien kulkuyhteyksien varteen Kehä 1 varteen, pikaraitiovaunun pysäkin viereen. Työnkuvaan kuuluu työskentely kaikissa kaupan tehtävissä, työvuorosta riippuen. Työvuorot sijoittuvat pääosin iltoihin sekä viikonloppuun. Viikonloppuisin kaupassamme on yksintyönskentelyä. K-Market Maarinsolmu on pinta-alaltaan Espoon SUURIN K-Market. Kauppamme sijaitsee monipuolisella Otaniemen alueella ja kauppamme on kehittynyt hurjaa vauhtia kahdessa vuodessa. Kauppamme palveluihin kuuluu mm. Posti, Matkahuolto, DB-Schenker, Postnord, K-verkkokauppa ja Wolt. Lisäksi kaupassamme panostetaan paljon kaupan itse valmistamiin Meillä tehty -eväisiin ja lounaisiin. Kauppamme pyrkii jatkuvasti olemaan hereillä eri sesongeissa ja tarjoamaan asiakkaillemme laadukkaita elintarvikkeita kilpailukykyiseen hintaan. Meillä työskennellään reippaassa tahdissa, mutta rennossa ja positiivisessa ilmapiirissä. Asiakkaiden arjen helpottaminen ja laadukas palvelu ovat toimintamme keskiössä. Tehtäviisi kuuluu muun muassa tuotteiden hyllytys, asiakaspalvelu kassalla, aktiivinen myyntityö sekä kaupan muut työt.Arvostamme vastuunottokykyä sekä tehokasta ja huolellista työskentelyotetta. Merkityksesi asiakkaan ostoskäynnin onnistumisessa on ratkaisevan tärkeä. Oletko sinä halukas lähtemään mukaan kehittämään K-Market Maarinsolmua entisestään? Toivomme sinulta: - iloista ja avointa asiakaspalveluasennetta - oma-aloitteista ja joustavaa asennetta sekä paineensietokykyä - kykyä työskennellä sekä yksin että tiimissä - kehittymishalua ja innostusta oppia uutta - suomen kielen taitoa ja vähintään 18 vuoden ikää - valmiutta työskennellä kaikkina kaupan aukioloaikoina - motivaatiota ja intoa ruokaa ja ruokakauppaa kohtaan+ aiempi kokemus kaupanalalla ja erityisesti K-ryhmässä nähdään erittäin positiivisena lisänä hakuprosessissa. Tarjoamme sinulle: - loistavan työympäristön ja mukavat työkaverit - työn asiakaspalvelun ytimessä ja mahdollisuuden auttaa asiakasta - monipuolisen ja vastuullisen työn - K-ryhmän monipuoliset henkilöstöedut - mahdollisuuden oppia ja kehittyä rautaiseksi K-ryhmän ammattilaiseksi Työt alkavat, kun sopiva(t) tekijä löytyy ja aloitus ajankohta on saatu yhdessä sovittua (viimeistään tammikuun alussa). Lähetäthän vapaamuotoisen hakemuksesi viimeistään 21.12.2025 osoitteeseen. Aloitamme hakemusten käsittelyn heti ja valinnat tehdään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä. Rekrytointiin liittyvän tietosuojaselosteen saat rekrytoivasta kaupasta. Me K-ryhmässä arvostamme monimuotoisuutta ja uskomme, että erilaiset taustat ja näkökulmat ovat avain menestykseen. Pyrimme luomaan työympäristön, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä. Yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja oikeudenmukaisuus ovat keskeisiä periaatteitamme rekrytoinnissa, palkitsemisessa ja urakehityksessä.

Translated
Job offer details
Work schedule: Part-time
Number of posts: 1
Job offer language: Finnish (fi)
Workplace
Location city: 02130 Espoo
Location region: Helsinki-Uusimaa
Country: Finland
Company
Employer name: K-ryhmä
City: 02130 Espoo
Country: Finland