Youth worker

Nuorisokoordinaattori

Elävä Kainuu LEADER ry
Finland, 89600 SUOMUSSALMI
Full-time
Temporary

Elävä Kainuu Leader ry toimii maaseudun kehittäjänä Kainuussa Ristijärven, Hyrynsalmen, Suomussalmen, Sotkamon ja Kuhmon alueella. Yhdistys toteuttaa ohjelmakaudella 2023–2027 omaa kehittämisohjelmaa Parasta elämää syrjäsydänseuduilla. Yhdistyksessä työskentelee vakituisesti kaksi työntekijää, ja yhdistyksen toimintaa ohjaa hallitus. Toimisto sijaitsee Suomussalmella. Tarjoamme mielenkiintoisen ja merkityksellisen työn nuorten parissa. Työnantajana Elävä Kainuu Leader ry on joustava ja täällä pääset tekemään työtä, jolla on alueelle iso merkitys. Työ on itsenäistä ja mielenkiintoista ja siinä sinulla on mahdollisuus haastaa itseäsi kannustavassa työympäristössä. Työssä on osittainen etätyömahdollisuus, ja työaika on 37,5 h viikossa. NuorisoLeaderin strategian, toimintamallin, ja yhteistyöverkoston käytäntöönpano sisältää muun muassa nuorten aktivointia maaseudun kehittämiseen, yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa sekä viestintää ja raportointia tavoitteiden toteutumisesta, kustannusten seurannasta ja hankkeen etenemisestä. Tehtävien hoitaminen edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta ja valmiutta ilta- ja viikonlopputyöhön. Tehtävässä menestyäksesi toivomme, että sinulla on: - kokemusta nuorten parissa työskentelystä, hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja, sujuvaa suomen kielen ja englannin kielen käyttöä, sosiaalisen median osaamista, tiimityöskentelytaitoja, omatoimisuutta ja itseohjautuvuutta. Lisäksi arvostamme aiempaa työkokemusta hanketyöskentelystä sekä kokemusta järjestö- ja yhdistystoiminnasta.

Translated
Required driving licence
B
Job offer details
Work schedule: Full-time
Number of posts: 1
Job offer language: Finnish (fi)
Workplace
Location city: 89600 SUOMUSSALMI
Location region: Kainuu
Country: Finland
Company
Employer name: Elävä Kainuu LEADER ry
Company address: Kauppakatu 20
City: 89600 SUOMUSSALMI
Country: Finland