Varkauden kaupungin hyvinvoinnin ja kasvatuksen toimialan perusopetuksessa on haettavana Puurtilan koulussa (vuosiluokat 0-6) määräaikaista täyttämistä varten ajalle 2.2. - 30.5.2026 LUOKANOPETTAJAN VIRKA (vakanssinro 310100). Tehtävään sisältyy luokanopetus kolmannella luokalla. Lisäksi oppitunteja on myös muilla luokilla. Kelpoisuusehdot ovat asetuksen 986/1998 mukaiset ja palkkaus määräytyy kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä. Edellytämme virkaan valittavalta sitoutumista ProKoulun toimintaperiaatteisiin sekä vahvoja ja monipuolisia yhteistyö-, vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja. Eduksi luetaan säestystaito, musiikin ja käsityön opetus. Virassa noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa. Ennen viran vastaanottamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista, valitun tulee esittää itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote. Sähköiset hakemukset pyydetään jättämään määräaikaan mennessä ilmoituksen hakulomakkeella. Hakemukseen voi liittää PDF-tiedostoina ansioluettelon ja jäljennökset tutkintotodistuksista. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset pyydetään tarvittaessa erikseen nähtäviksi. Ilmoitus on julkaistu: Varkauden kaupungin Intra-sivuilla, www.varkaus.fi, www.tyomarkkinatori.fi ja www.kuntarekry.fi. Hakuaika: 11.12.2025 - 4.1.2026 klo 15 mennessä.