Chef

Kokin sijaisuus, Onnikoti Silmu, Kouvola

Mehiläinen Oy
Finland, 45910 Kouvola
Full-time
Temporary

Kokki, Onnikoti Silmu, Kouvola Voikkaa Tule työskentelemään ainutlaatuiseen joukkoomme Silmuun Kouvolaan! Mihin tulet töihin? Onnikoti Silmu on Voikkaan ytimessä sijaitseva uuden karhea yksikkö kehitysvammaisille, jonka keittiössä valmistetaan ateriat kolmeen eri Onnikotien yksikköön. Onnikotien kokkina pääset suunnittelemaan ja valmistamaan herkullisia aterioita asukkaillemme. Omassa keittiössämme valmistuvat lounas ja päivällinen. Mahdollisuus myös käyttää leivonta taitoja hyväksi niin makean kuin suolaisen välipalan tekemiseen. Keittiömme on nykyaikainen ja hyvin varustettu. Lisäksi pääset vastaamaan aamiaisen, lounaan, välipalojen, päivällisen sekä iltapalan raaka-aineiden tilaamisesta, keittiön omavalvontaan liittyvistä tehtävistä sekä keittiön puhtaanapidosta ja tiskihuollosta. Keittiö on valtakuntasi, josta pääset itse vastaamaan! Työ on pääsääntöisesti päivätyötä. Viikonlopun ruoat valmistetaan etukäteen ja niiden tarjoilusta vastaa viikonloppuisin muu henkilökunta. Pääset mukaan tuottamaan asukkaillemme maukkaita ja ravitsevia ruokaelämyksiä, terveellisyyttä unohtamatta. Kuka sinä olet? Olet motivoitunut ja innokas laadukkaan kotiruoan tekijä, jolle on tärkeää luoda maukkaita ja ravitsevia ruokaelämyksiä, terveellisyyttä unohtamatta. Etsimämme henkilö on ravitsemusalan ammattilainen, joka osaa huomioida työssään erityisruokavaliot. Sinulta löytyy kokin perustutkinto, aikaisempaa kokemusta kokin tehtävistä sekä hygieniapassi. Tehtävä edellyttää tartuntatautilain mukaista soveltuvuutta (influenssarokote). Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä, joten haethan tehtävää mahdollisimman pian. Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti tehtävään valittavien ikääntyvien tai vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetturikosrekisteriote. Lisätietoja antaa: Sanna Hildén puh. 040 657 8477 (arkisin klo 9-14)

Translated
Job offer details
Work schedule: Full-time
Number of posts: 1
Job offer language: Finnish (fi)
Workplace
Location city: 45910 Kouvola
Location region: Kymenlaakso
Country: Finland
Company
Employer name: Mehiläinen Oy
Company address: Santatie 3
City: 45910 Kouvola
Country: Finland