TARJOAMME SINULLE Mielenkiintoisen työn erityisopettajana mukavassa työyhteisössä. Tehtäväsi on opettaa 5 E luokkaa, jossa on kymmenen oppilaspaikkaa. Työparinasi toimii ammattitaitoinen koulunkäynninohjaaja. Erityisopettajat muodostavat erityisopetuksen asiantuntijatiimin, joka kokoontuu säännöllisesti suunnittelemaan opetustyön järjestämistä yhdessä sekä jakamaan keskinäistä ammatillista osaamista. Soidinsuon koulussa toimii perusopetuksen luokat 1.-6. Koulussamme on 14 opetusryhmää, joista kaksi ovat erityisluokkia. Soikkari on liikkuva, lukeva ja yhdessä tekevä koulu. Meneillään oleva lukuvuosi on Soidinsuon koulun viimeinen, koska koulu on päätetty lakkauttaa kesällä 2026. Soidinsuon koulussa on kehitysmyönteinen työyhteisö, jossa hyvä kasvaa huomaamalla. Tavoitteemme on hyvinvoiva, osaava ja monimuotoinen henkilöstö, mikä näkyy kuntalaisille tarjottavien palveluiden laatuna. Palkkaus on OVTES:n mukainen ODOTAMME SINULTA Hyviä yhteistyö- ja organisointitaitoja, sähköisen oppimisympäristön hallintaa ja kehittävää työotetta. Lisäksi toivomme kykyä opettaa kaikkia oppiaineita. Erittelethän hakemuksessa osaamisesi erityisesti taito- ja taideaineissa (esim. musiikki, kovat ja/tai pehmeät käsityöt jne.). Arvostamme kokemusta moniammatillisesta yhteistyöstä eri verkostojen kanssa, hyviä yhteistyö- ja organisointitaitoja. Eduksi katsotaan kokemus erityisluokan opettamisesta sekä oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistuksen toimintaperiaatteiden tuntemus. Kelpoisuusehtona on erityisopettajan kelpoisuus (opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimus asetus nro 986/1998). Tehtävään valitun henkilön tulee täyttää kelpoisuusvaatimukset hakuajan päättymiseen mennessä. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tarkastetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa haussa huomioidaan muut opettajan kelpoisuudet, mahdolliset kasvatus- ja opetusalan opinnot sekä aikaisempi kokemus erityisluokanopettajan työstä. TYÖNANTAJAN TIEDOT Kajaanissa perusopetus kuuluu sivistystoimialaan, ja sitä johtaa perusopetuksen tulosalueen johtaja. Meillä on yhteensä 12 perusopetuksen koulua, joissa on oma rehtorinsa. Kajaanin kouluja on remontoitu vastaamaan muuttuvia opetusmenetelmiä, ja tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään opetuksessa ensimmäisestä luokasta lähtien. Meillä perusopetus on monikulttuurista, ja vuonna 2021 käynnistyi myös laajamittainen kaksikielinen perusopetus, jossa opetusta annetaan englanniksi ja suomeksi. Kajaanissa on myös musiikki-, liikunta- ja matematiikkaluokat. ASTU KAJAANIN AIKAVYÖHYKKEELLE Muutto Kajaaniin edessä tai harkinnassa? Tarjoamme tukea työnhakuun ja kotiutumiseen uudessa kotikaupungissa - myös puolisolle. Lisätietoa osoitteessa: www.kajaani.fi/muuttajalle Kajaani sijaitsee keskellä Suomea toimivien liikenneyhteyksien, upeiden vaaramaisemien ja vesistöjen ympäröimänä. Viihtyisää kaupunkiympäristöä kehitetään ja hoidetaan jatkuvasti kuntalaisten iloksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. On todistettu, että Kajaanissa vuorokauteen mahtuu 26 tuntia. Viikkojen, kuukausien ja vuosien kuluessa siitä kertyy paljon ylimääräistä aikaa. Aikaa tehdä sitä mitä olet aina halunnut tehdä. Aikaa kasvaa ja unelmoida. Kyseessä onkin ihan oma aikavyöhykkeensä, jolla on mahdollista toteuttaa asioita, joista monissa kaupungeissa voi vain haaveilla. Kajaanin aikavyöhyke on kehittynyt suojassa ruuhkaparvilta ja jonotukselta. Kajaanin aikavyöhyke sopii sinulle, joka haluat harrastaa ja nauttia vapaa-ajasta. Toteuttaa itseäsi, saada asioita aikaan työelämässä ja viettää aikaa perheesi kanssa. Täällä sinun ei tarvitse valita tärkeiden asioiden väliltä. KIINNOSTUITKO? Hae meille viimeistään 12.12.2025 klo 15.00 mennessä! Hakemuksen voit täyttää sähköisesti Kuntarekryn sivulla tai toimittamalla postitse osoitteeseen: Kajaanin kaupunki, kirjaamo, PL 133, 87100 Kajaani, kuoreen merkintä "Erityisopetuksen tuntiopettaja 5E Soidinsuon koulu". Tehtävään valitun on esitettävä 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista nähtäväksi lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Koeaika on kaksi kuukautta. Tule osaksi osaavaa joukkoamme!