Family support worker

Perheohjaaja, Lapsiperheiden perhetyö, Ilmajoki

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Finland
Full-time
Temporary

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella vahvistetaan omaa palvelutuotantoa. Perhetyön vastuuyksikössä on haettavana perheohjaajan määräaikainen toimi ajalla 19.1.-31.12.2026. Perheohjaajana suunnittelet ja toteutat perhetyön eri palvelumuodoista sosiaalihuoltolain mukaista perhetyötä sekä lastensuojelulain mukaista tehostettua perhetyötä. Myös tukisuhdetoiminta ja tapaamispalvelut ovat osa työtäsi. Kollegoina sinulla on koko hyvinvointialueella noin 100 perhetyön ammattilaista, omassa tiimissäsi 15-20 perheohjaajaa. Työskentelet lapsiperheiden kanssa suunnitelmallisesti, tavoitelähtöisesti ja asiakkaan toimijuutta vahvistaen (ml. osallistava kirjaaminen). Kaikissa perhetyön palvelumuodoissa tavoitteena on tuen oikea-aikaisuus ja läpinäkyvyys. Tuet perheen motivaatiota ja sen herättämistä sekä perheen muutoskykyä, voimavarojen tunnistamista ja vahvistumista. Perheohjaajana teet työtä ohjauksellisella, arvioivalla ja kuntouttavalla otteella mm. keskustelua, erilaisia menetelmiä ja toiminnallisuutta hyödyntäen. Keskeisessä roolissa on yhteistyö perheen ja eri toimijoiden kanssa. Vahvistat omalla toiminnallasi systeemisen työotteen juurtumista, toteutat laadukkaat perhetyön palvelut osana perhekeskuksen kokonaisuutta ja edistät kustannusvaikuttavia toimintatapoja. Kelpoisuusehtona soveltuvasosiaali-jaterveysalankorkeakoulututkinto. Työ toteutuu joustavasti asiakkaiden tarpeen mukaan arkipäivisin, -iltaisin sekä viikonloppuisin. Työn liikkuvuuden vuoksi oman auton käyttö on välttämätöntä. Arvostamme - kiinnostusta tehdä suunnitelmallista työtä lasten, nuorten ja heidän perheidensä parissa sekä halua kehittää perhetyön palveluita, joiden keskiössä on lapsi ja lapsen oikeudet - kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja oman työn organisointiin - valmiuksia tiimi- ja verkostotyöhön - systeemisen työotteen ymmärrystä ja reflektiotaitoja - kokemusta perhetyön palveluista, asiakkaan kohtaamisesta ja kotikäyntityöstä - täydennyskoulutuksilla hankittua alan erityisosaamista (esim. neuropsykiatrinen valmenta) - talousnäkökulman ja kustannusvaikuttavuuden ymmärrystä sekä kykyä ottaa käyttöön kustannustehokkaita ratkaisuja Miksi Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle? Tarjoamme sinulle mahdollisuuden olla vahvistamassa hyvinvointialueen perhetyön palveluita asiakkaiden tarpeista käsin. Toiminnan kehittämiselle on vahva organisaation johdon tuki. Vahvuutenamme on monialaisuus, palvelujen integrointi ja tahtotila tarjota vaikuttavaa tukea perheiden arjessa. Toimimme perhekeskustoimintaa edistäen yhteistyössä kuntien, järjestöjen ja seurakuntien kanssa. Tukenasi on säännöllisesti kokoontuva oman alueen tiimi sekä perhetyön vastuuyksikön yhteiset kokoontumiset. Lähiesihenkilösi on vastaava perheohjaaja, jonka kanssa käyt säännöllistä vuoropuhelua työn tavoitteiden, kehittymisen ja tuen varmistamiseksi. Sinulla on mahdollisuus ryhmätyönohjaukseen. Toimen sijoituspaikka on työsuhteen alkaessa Ilmajoen perhekeskus, joka tarjoaa hyvät puitteet sekä kohtaamisille että monialaiselle yhteistyölle. Palvelussuhteen täytössä noudatetaan koeaikaa. Palvelussuhteen palkkaus ja muut ehdot ovat käytössä olevan työehtosopimuksen mukaisesti. Lain (504/2002) mukainen rikostaustaote on esitettävä ennen toimen vastaanottamista. HYVAEP on savuton työpaikka. Ryhmähaastattelut haastatteluihin kutsutuille järjestetään Seinäjoen perhekeskuksessa tiistaina 16.12.2025. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue

Translated