Early years teacher

Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Herttua, Koskela

Helsingin kaupunki
Finland
Full-time
Direct hire

Haemme joukkoomme innostunutta ja sensitiivistä työntekijää päiväkoti Herttuaan, Koskelan vehreällä alueella metsän vieressä. Ryhmään haetaan opettajaa kahden kokeneen lastenhoitajan työpariksi. Ryhmässä on kolme kasvattajaa ja 21 lasta. Lapset ovat iältään 3-5 -vuotiaita. Panostamme tänä toimintakautena kaupungin strategian mukaisesti lasten lukuvalmiuksien tukemiseen ja lukuintoon. Lisäksi haluamme kiinnittää huomiota leikki- ja oppimisympäritön houkuttelevuuteen lasten näkökulmasta. Leikin arvo on meille lähellä sydäntä. Henkilöstökysely Fiilarin vastauksista käy ilmi, että meillä on vahva työyhteisö ja työllä koetaan olevan merkitystä. Tuothan mukanasi sensitiivisyyden ja innostuneisuuden leikistä! Miksi töihin meille? Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi! Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille. Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti. Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005). Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Translated