Savonlinnan Taidelukio on Pohjoismaiden vanhin erikoislukio, jossa on kuvataidelukio ja musiikkilukio. Taideaineiden osuus opinnoista on noin kolmasosa. Olennainen osa taidelukion toimintaa ovat poikkitaiteelliset produktiot, konsertit, näyttelyt ja opintomatkat. Koululla on paljon myös kansainvälisiä yhteyksiä. Haemme joukkoomme päätoimista tuntiopettajaa kuvataiteeseen määräaikaisesti ajalle 7.1.2026-30.5.2026. Määräaikaisuuden perusteena on sijaisuus. Odotamme hakijalta kykyä opettaa joitakin tai useaa seuraavista; valokuvaus, elokuvan teko, lehden taittaminen, digitaalinen piirtäminen, animaatio. Lisäksi odotamme hakijalta monipuolista osaamista visuaalisessa ja digitaalisessa mediassa. Adoben ohjelmien hallinta katsotaan myös hakijalle eduksi. Valitun henkilön tulee osallistua ns. kuvistiimin jäsenenä koulun yhteisiin tapahtumiin, näyttelyihin ja projekteihin. Valitulla henkilöllä tulee olla vahvaa pedagogista otetta, hyviä sosiaalisia taitoja, yhteistyökykyä ja innostusta ohjata nuoria luovaan työskentelyyn Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan. Tehtävässä noudatetaan kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 8 §:n (1063/2018) mukaisesti kahden (2) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3§:n mukainen rikosrekisteriote. Hakemukset, johon liitetään kelpoisuuden osoittavat opintotodistukset ja ansioluettelo toimitetaan 18.11.2025 klo. 12.00 mennessä Kuntarekryn kautta. Hakijoita voidaan haastatella hakuajan ollessa käynnissä. Lisätietoja: Savonlinnan Taidelukion rehtori, Reima Härkönen,, p.044 417 4550