Haemme innokkaita ja asiakaspalveluhenkisiä postityöntekijöitä joulun kiireisimpään aikaan Sastamalan alueelle. Työtehtäviisi kuuluu pakettien hyllyttäminen ja lajittelu sekä pakettiautomaattien täyttäminen. Tarvittaessa osallistut myös pakettien luovutukseen asiakkaille toimipisteellä. Työ on monipuolista ja edellyttää huolellisuutta, reipasta asennetta sekä hyvää asiakaspalvelutaitoa. Työssä tarvitset oman auton, josta maksetaan kilometrikorvaus. Lisäksi tehtävässä edellytetään hyvää suomen kielen taitoa. Työt alkavat 1. joulukuuta ja päättyvät 19. joulukuuta tai viimeistään 20. joulukuuta. Työvuorot sijoittuvat pääasiassa maanantaista perjantaihin, mutta myös lauantait ovat mahdollisia. Työpaikat sijaitsevat Pirkanmaan alueella. Tarjoamme mukavan työporukan, selkeät tehtävät ja mahdollisuuden olla mukana varmistamassa, että joulupaketit löytävät perille ajallaan. Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi mahdollisimman pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Huomaa, että haku on auki ainoastaan tiistaihin 11.11.25 saakka! Hyvässä Wireessä! Wire on tuore, mutta kokenut henkilöstöalan toimija. Osaamisemme pohjautuu yhteensä yli 40 vuoden kokemukseen henkilöstövuokrauksesta ja rekrytoinneista useilta eri toimialoilta. Meille on tärkeää, että tunnemme asiakkaamme ja työntekijämme henkilökohtaisesti. Ymmärrämme myös erilaisten työympäristöjen haasteet ja vaatimukset. Wire on meidän näköisemme - ei turhaa kiertelyä tai jauhantaa.