Warehouse worker

Osa-aikaisia logistiikkatyöntekijöitä

Rexel Finland
Finland, 05800 Hyvinkää
Part-time
Temporary

Sopisiko sinulle joustava osa-aikatyö?Haemme LOGISTIIKKATYÖNTEKIJÖITÄ Hyvinkään Sahanmäen teollisuusalueen logistiikkakeskukseemme. Logistiikkatyöntekijän tehtäviin kuuluvat mm. erilaiset sähkö- ja teollisuustarvikkeiden keräily- ja hyllytystehtävät, tavaran vastaanotto tai lähettäminen. Työaika sijoittuu aikavälille ma-pe 7:00-23:00, työ on kuitenkin pääsääntöisesti iltapäivä-/ iltapainoitteista. Työvuorojen pituus vaihtelee 4-8 tunnin välillä.Tarjottu työsuhde on tarvittaessa töihin kutsuttava, joka on joustava sekä työntekijälle että työnantajalle, sopien hyvin esimerkiksi opiskelijoille. Omalla osaamisella ja asenteella pystyt vaikuttamaan työvuorojen määrään. Työvuoroja on tarjolla vaihtelevasti noin kahdesta viiteen vuoroa viikossa.Palkkaus kaupan työehtosopimuksen mukaisesti. Toivomme sinulta ennen kaikkea reipasta asennetta, halua oppia uutta sekä tarkkuutta ja nopeutta. Aikaisempaa varastokokemusta et välttämättä tarvitse. Perehdytysjaksomme on noin 2-3 viikkoa, jolloin toivomme, että voit tehdä mahdollisimman paljon vuoroja. Edellytämme logistiikkakeskuksessa työskentelyyn vähintään 18-vuoden ikää.Miksi Rexelille? Koska meillä on loistava työporukka ja meillä viihdytään. Huolehdimme työntekijöistämme, heidän perehdytyksestä sekä työturvallisuudesta. Jätä siis hakemuksesi 15.8.2025 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja ihan viimeistään hakuajan päätyttyä. Liitäthän mukaan ansioluettelosi.

Translated
Job offer details
Work schedule: Part-time
Number of posts: 9
Job offer language: Finnish (fi)
Workplace
Location city: 05800 Hyvinkää
Location region: Helsinki-Uusimaa
Country: Finland
Company
Employer name: Rexel Finland
Company address: Varastokatu 9
City: 05800 Hyvinkää ,
Country: Finland