Hei sinä sensitiivinen varhaiskasvatuksen avustaja! Haemme eteläiselle suurpiirille vakituista varhaiskasvatuksen avustajaa. Tällä toimintakaudella tulet työskentelemään päiväkoti Eiran Mustekalojen ryhmässä ryhmäkohtaisena avustajana. Tehtävänäsi on avustaa ryhmän lapsia arjen eri toiminnoissa sekä auttaa heitä osallistumaan ryhmän toimintaan ja tukea heidän vertaissuhteita yhdessä muun henkilökunnan kanssa. Mustakalojen ryhmä on 21 3-5-vuotaiaan lapsen ryhmä, jossa työskentelee kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa sekä varhaiskasvatuksen lastenhoitaja. Varhaiskasvatusyksikkö Eira-Haukassa työskentelee lisäksi yksikön varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Toiminnassamme korostuvat positiivinen pedagogiikka ja lapsilähtöinen osallistaminen. Arvostamme ratkaisukeskeistä lähestymistapaa, jossa keskiössä on lasten sensitiivinen kohtaaminen ja vuorovaikutus. Painotamme näitä asioita myös aikuisten välisessä vuorovaikutuksessa. Toivomme sinulta sensitiivisyyttä, rauhallisuutta ja aktiivista työotetta. Miksi töihin meille? Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi! Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille. Edellytämme, että sinulla on soveltuva kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto tai muu soveltuva tutkinto. Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja tyydyttävää kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).