Espoo kasvaa ja kehittyy voimakkaasti. Suunnittelupäällikkö vastaa Pohjois-Espoon katujen ja kunnallistekniikan suunnittelusta ja toimii lähiesihenkilönä noin 10 hengen asiantuntijaryhmälle. Suunnitteluhankkeet painottuvat kaupunkiradan ympäristöön Leppävaaran, Espoon keskuksen ja Kauklahden kehittyville alueille sekä uusille ja tiivistyville pientaloalueille. Kasvavassa ja kehittyvässä Espoossa on käynnissä useita mielenkiintoisia kaupunkikehitys- ja väylähankkeita, joihin suunnittelupäällikkö pääsee osallistumaan tukenaan moniammatillinen työyhteisö. Suunnittelupäällikkö vastaa alueensa suunnitteluhankkeiden koordinoinnista, niiden rakentamisen aikataulutuksesta ja asiantuntijatyön ohjauksesta. Suunnittelupäällikkö tekee tiivistä yhteistyötä asemakaavoituksen, toimialan projektinjohtajien, tonttiyksikön, HSY Vesihuollon ja muiden kaupungin osapuolien sekä ulkoisten sidosryhmien kanssa. Työtehtäviin voi sisältyä lähiesihenkilötehtävien lisäksi konsulttityönä tehtävän suunnittelun ohjaamista yleis-, katu- ja rakennussuunnitelmavaiheissa. Työtehtävät voivat sisältää myös erilaisia asiantuntijatehtäviä, selvitystehtäviä, päätöksien ja lausuntojen valmistelua sekä asukkaiden aloitteisiin ja palautteisiin vastaamista. Katusuunnittelu on vuorovaikutteista ja siihen sisältyy asukas- ja sidosryhmäyhteistyötä. Johtamisemme perustuu myönteiseen, ihmisiin luottavaan ihmiskäsitykseen. Kannustavalla, laadukkaalla ja vastuullisella johtamisella sekä edistämällä kaupungin työntekijöiden ammatillista kehittymistä ylläpidämme edellytyksiä toimintamme asukas- ja asiakaslähtöisyydelle. Toimimme monitoimityötiloissa Otaniemessä metroaseman vieressä. Tarjoamme merkityksellisen työn, asiantuntevan ja monialaisen työyhteisön, nykyaikaiset työvälineet, etätyömahdollisuuden sekä monipuoliset koulutusmahdollisuudet. Työyhteisössämme on kannustava ja yhteisvastuullinen ilmapiiri ja tekemisen meininki. Perehdytämme uudet työntekijät tehtäviinsä sekä autamme ja tuemme uuden oppimisessa. Työpaikan nimi ja osoite: Kaupunkitekniikan keskus, Investoinnit, suunnitteluyksikkö, Tekniikantie 15, 02150 Espoo. Työaika: 36 h 15 min/vko Haettava tehtävä on virkasuhteinen. Tehtävä on vakinainen. Kelpoisuusvaatimus: Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Tehtävässä edellytetään hyvää yhteistyökykyä sekä hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista ilmaisutaitoa. Edellytämme kokemusta katu- ja kunnallisteknisestä suunnittelusta sekä projektinhallinnan osaamista ja kokemusta projektityöskentelystä. Arvostamme hyviä esihenkilötaitoja, kiinnostusta infra-alan kehittämiseen, hyviä vuorovaikutus- ja organisointitaitoja sekä oma-aloitteisuutta ja aktiivista työskentelyotetta. Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea! Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Mikäli sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi. Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/