Land surveyor

Liittymäkoordinaattori ja mittausinsinööri

Alva-yhtiöt Oy
Finland, 40101 jyväskylä
Full-time
Direct hire

Alva-yhtiöiden vastuulla ovat kaikille tärkeät elämisen peruspilarit: vesi, lämpö ja sähkö. Teemme työtä yhdessä asiakkaidemme kanssa energiatehokkaiden ja vihreiden valintojen sekä vastuullisen omaisuudenhallinnan puolesta. Olemme näkemyksellinen ja tulevaisuuteen katsova kumppani, joka saa asiakkaansa menestymään. Tavoitteemme on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Konsernissamme työskentelee noin 240 ammattilaista ja liikevaihtomme vuonna 2024 oli 195 miljoonaa euroa. Alva-yhtiöt Oy:n omistaa Jyväskylän kaupunki. Olemme Future Workplaces 2024 -sertifioitu työpaikka. Liittymäkoordinaattori Liittymäkoordinaattori toimii suurempien liittymähankkeiden eteenpäin vievänä voimana ja on yhteyshenkilönä tärkeässä solmukohdassa. Liittymäkoordinaattorin tehtävänä on koordinoida liittymähankkeita sekä kutsua koolle ja järjestää liittymäpalavereja yhdessä Alvan suunnittelijoiden, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden suunnittelijoiden sekä muiden asianosaisten kesken. Opiskelutaustasi tai työkokemuksesi on esimerkiksi sähkön, kaukolämmön tai veden maailmasta, teknisellä painotuksella. Tietämys energia-alan periaatteista ja perusteista (esimerkiksi sähkön, lämmön ja veden mittalaitteet ja mittaukset, liittyminen sähkö-, lämpö- ja vesiverkostoihin) auttaa menestymään tehtävässä. Pyrit ymmärtämään yhteisiä liiketoiminnan tavoitteita prosessilähtöisesti ja hahmotat sähkön, lämmön ja veden synergian. Sinulla on hallussa sujuva ja selkeä suullinen ja kirjallinen viestintä. Pystyt työssäsi yhdistämään kustannustehokkaat ja asiakaslähtöiset toimintatavat ja sinulle on luontevaa toimia yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Haluat saada asiat onnistumaan ja olet valmis tekemään töitä sen eteen. Meille on tärkeää, että haluat kehittää sekä omaa osaamistasi että yhteisiä asioita ja prosesseja. Mittausinsinööri Mittausinsinööri työskentelee sähkön mittausten parissa ja vastaa sähkön mittaroinneista yhteistyössä tiimin kanssa. Vastaat tiimisi teknisten asiakasyhteydenottojen käsittelystä sekä puhelimitse että kirjallisesti ja voit mahdollisuuksien mukaan työskennellä myös projekteissa. Opiskelutaustasi tai työkokemuksesi voi olla sähkön mittausten tai sähköverkkoliiketoiminnan puolelta ja laskemme eduksesi osaamisen sähkön mittauksista sekä sähköverkon toiminnasta ja prosesseista. Osaat ajatella asioita myös asiakasnäkökulmasta ja asiakaskeskeisesti. Työssämme on tärkeää ymmärtää automaation ja digitalisaation tuomat mahdollisuudet ja haluta kehittää prosesseja paremmiksi näiden avulla. Järjestelmällinen työskentelyote sekä kyky priorisoida auttavat saavuttamaan työllemme asetetut tavoitteet. Myös tässä tehtävässä sujuva ja selkeä viestintä on tärkeää. Mitä odotamme sinulta? Toivomme ja odotamme sinulta ennakkoluulotonta ja positiivista asennetta muuttuvassa toimintaympäristössä. Tiimihenkisyys sekä kyky ja halu kantaa vastuuta ja viedä asioita eteenpäin on meille erittäin tärkeää. Haluat oppia uutta ja hyödyntää järjestelmiämme monipuolisesti. Eduksesi katsotaan myös kokemus erilaisista alan järjestelmistä sekä halu oppia hyödyntämään niitä monipuolisesti. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän ja energia-alan näköalapaikan mukavassa työyhteisössä sekä mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi. Toimipisteemme sijaitsee Jyväskylän Kankaalla. Tehtävät ovat vakituisia ja työ alkaa sopimuksen mukaan. Lisätietoja: verkkopalvelupäällikkö Riitta-Liisa Elfving, riitta-liisa.elfving[at]alva.fi tai p. 040 630 6139, tavoittaa parhaiten 20.10.2025 klo 911 ja 27.10.2025 klo 1315. Hakemuksesi ja CV:n palkkatoiveineen voit lähettää www.alva.fi/alva/tyopaikat. Odotamme hakemustasi 31.10.2025 mennessä. Tehtävään valitulle tehdään turvallisuusselvitys, lisäksi edellytämme hyväksyttyä terveystarkastusta, joka sisältää huumetestauksen.

Translated
Job offer details
Work schedule: Full-time
Number of posts: 2
Job offer language: Finnish (fi)
Workplace
Location city: 40101 jyväskylä
Location region: Central Finland
Country: Finland
Company
Employer name: Alva-yhtiöt Oy
Company address: PL 4
City: 40101 jyväskylä
Country: Finland