Etsimme osaavaa ja joustavaa kokkia asiakasyrityksellemme Hyvinkäälle henkilöstöravintolaan. Työ alkaa aluksi keikkapohjaisena, mutta vuoroja on tarjolla säännöllisesti. Vuodenvaihteessa tarkastellaan mahdollisuutta siirtyä määräaikaiselle tai vakituiselle työsuhteelle. Työtunteja on tarjolla alkuun noin 70-90h/3 vko ja myöhemmin on mahdollista kasvattaa tuntimäärää. Ravintola on avoinna arkisin ma-pe ja työvuorot painottuvat aamuvuoroille ti-to, klo 6:30-14:00. Työtehtäviin kuuluu lounasruoan valmistusta, grilli- ja kahvitarjoilujen valmistelua sekä osallistumista muihin keittiön arjen tehtäviin. Työyhteisö toimii joustavasti tehtävästä toiseen, joten myös uudelta työntekijältä toivotaan valmiutta mukautua erilaisiin rooleihin. Työskentelykohde tarkentuu rekrytointiprosessissa. Lisäksi satunnaisesti on tarvetta myös tiskareille, eli vinkkaa tehtävästä myös tuttavillesi! Edellytämme sinulta: - Aikaisempaa kokemusta kokin tehtävistä - Valmiutta työskennellä vaihtelevissa tehtävissä - Täysi-ikäisyyttä - Hygieniapassia ja terveydentilatodistusta - Sujuvaa suomen kielitaitoa. Englannin kielitaito katsotaan eduksi Palkkaus perustuu ammattitaitoon ja palkkatoiveeseen. Käytössä on matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita koskeva työntekijöiden työehtosopimus. Ammattilaisen palkkaus sovitaan aina erikseen ammattitaitoon perustuen n. 13-18€/h välille. Baronan edut käytössäsi: Kun työllistyt Baronalle, saat käyttöösi baronalaisten edut. Voit hyödyntää sekä vaihtuvia että pysyviä etuja ympäri vuoden. Saat käyttöösi tarjoushinnat useisiin kuntosali- ja hyvinvointiketjuihin ympäri Suomen, alennuskoodeja yhteistyöyritystemme verkkokauppoihin ja sesongeittain vaihtuvia tarjouksia majoituspalveluihin. Kiinnostuitko? Hae tehtävää mahdollisimman pian, käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Valitut henkilöt työllistyvät Baronan kirjoille keikkatyösopimukselle alkuun. Huom! Emme käsittele sähköpostitse saapuvia hakemuksia tietoturvasyistä. Lähetä hakemuksesi ilmoituksessa olevan linkin kautta.