Etsitkö taloushallinnon urallasi seuraavaa steppiä? Motivoidutko työssäsi kehittämisestä ja haluat edetä kansainvälisessä työympäristössä talousjohtamisen parissa? Lämpimästi tervetuloa osaksi erikoisajoneuvojen edelläkävijää tukemaan kannattavaa liiketoimintaa elämää merkityksellisen liiketoiminnan pariin. - Ajattele elämää.Profile Vehicles Oy on Iisalmessa 1982 perustettu suomalainen erikoisajoneuvojen valmistaja, joka on erikoistunut ensihoidon ajoneuvoihin, kuten ambulansseihin. Tänä päivänä yhtiö on kansainvälisesti tunnettu erikoisajoneuvojen suunnittelija ja valmistaja, joka toimittaa ajoneuvoja maailmanlaajuisesti. Yhtiössä työskentelee noin 200 työntekijää, joista 70 Iisalmessa. Tytäryhtiöt sijaitsevat Ruotsissa, Virossa ja Unkarissa. Yhtiön liikevaihto on noin 28.6 miljoonaa euroa ja on oman alansa markkinajohtaja Suomessa. Tutustu tarkemmin: Profile VehiclesEtsimme nyt yhteistyökumppanillemme Profile Vehicles Oy:lle kehittämismyönteistä junior tason Talouspäällikköä vastaamaan yhtiön sisäisestä ja ulkoisesta laskennasta. Toimipiste sijaitsee Iisalmessa, mutta tehtävässä on osittainen joustava etätyömahdollisuus.Talouspäällikkönä vastaat alkuun kuukausiraportoinnista sekä toimintojen ja prosessien kehittämisestä niin Suomen kuin tytäryhtiöiden osalta (Ruotsi, Viro, Unkari) Pääset tarkentamaan KPI mittareita kannattavan liiketoiminnan tueksi. Ohjaat kirjanpitoa, taloudellista raportointia, suunnittelua sekä varmistat, että yhtiön kaikki toimintaperiaatteet, menettelyt, sisäinen valvonta sekä verovaatimukset täyttyvät. Tarjoat myös luotettavaa ja oikea-aikaista taloushallinnon tukea liiketoiminnalle. Hallinnoit yhtiön rahoitus- ja kirjanpitokäytäntöjen käyttöönottoa, soveltamista ja ylläpitoa. Kehität osaamisesi mukaisesti taloushallinnon eri prosesseja ja tuotat yrityksen sisäisen päätöksenteon tueksi tarvittavaa liiketoiminnan tietoa ja tuet yhtiöitä kannattavassa kasvussa. Toimit tehtävässä Esihenkilönä kahdelle Suomen taloushallinnon asiantuntijalle, joilla on pääosin operatiivinen vastuu (kirjanpito, osto- ja myyntireskontra, kassavirta, tilinpäätös jne) Teet tiivistä yhteistyötä myös ulkoisen tilintarkastajan, Toimitusjohtajan sekä rahoittajien kanssa. Toimit johtoryhmän jäsenenä ja raportoit Toimitusjohtajalle. Työntekijänä sinulla on jo kokemusta taloushallinnon tehtävistä, erityisesti kirjanpidosta, mutta haluat edetä urallasi ja kasvaa vastuullisempaan rooliin. Olet kehittämismyönteinen ja itseohjautuva, kannat vastuuta ja ymmärrät jatkuvan kehittämisen ja parantamisen toimintamallin. Olet myös innostunut uusista teknologioista ja työkaluista, kuten AI mahdollisuuksista liiketoiminnassa. Kommunikoit sujuvasti sekä suomeksi että englanniksi ja teet hyvää yhteistyötä yksiköiden välillä. Johdat tiimiä ihmisläheisellä ja kehittävällä otteella. Mitä toivomme hakijalta Taloushallinnon tai laskentatoimen korkeakoulututkintoa (Tradenomi tai muu vastaava) Muutaman vuoden kokemusta vastaavanlaisista tehtävistä Taloushallinnon kokemusta ja erityisesti sisäisen laskennan ja raportoinnin osaamista sekä ymmärrystä tiedolla johtamisesta liiketoiminnassa. Kokemusta tiiminvetämisestä tai kiinnostusta esihenkilötehtäviin Vahvaa tietoteknistä taitoa; erityisesti Excel ja muut raportoinnin työkalut Sujuvaa Suomen ja Englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa, työkieli on englanti Suureksi eduksi katsotaan aiempi kokemus kansainvälisestä tai teollisesta toimintaympäristössä työskentelystä. Etuna nähdään myös kiinnostus teknologian hyödyntämiseen (esim. BI-työkalut, automaatio) Tarjoamme sinulleVastuullisen tehtävän kansainvälisessä organisaatiossa, jossa pääset hyödyntämään taloushallinnon asiantuntemustasi ja kehittämään liiketoimintaa ja taloushallinnon prosesseja. Lisäksi kansainvälisen toimijan prosessit mahdollistavat jatkuvan ammatillisen osaamisen kehittämisen ja urapolulla kasvamisen. Sinulla on mahdollisuus edetä tehtävässä talousjohtamisen strategiseen suuntaan ja ottaa vastuulle tulevaisuudessa myös tytäryhtiöiden talouden johtamisen ja suunnittelun. Tehtävässä on joustava etätyömahdollisuus, mutta toivottavaa olisi käydä toimistolla viikoittain. Yrityksen toiminta ja arvot perustuvat yhteistyöhön, jatkuvaan parantamiseen, sitoutumiseen ja korkeaan laatuun. Yrityksessä vallitsee vahva yhdessä tekemisen meininki ja yrittäjähenkinen ote kaikessa tekemisessä. Tehdystä työstä saat kokemukseesi pohjautuvan kk-palkan välillä (4000 5000 e/kk) sekä lisäksi sinulla on mahdollisuus tulla osaksi tyhy-ryhmää ja vaikuttaa työhyvinvointiin ja henkilöstöetuihin, jotka vaihtelevat vuosittain. Tunnistitko itsesi edellä mainitusta ja etsit uusia urahaasteita? Liity rohkeasti mukaan yhteiselle taloushallinnon kehittämismatkalle. Hae tehtävää pikaisesti oheisen linkin kautta, viimeistään 19.10 ja liitä mukaan CV ja hakemuksesi palkkatoiveineen. YHTEYSTIEDOT JA PROSESSIN AIKATAULUJos sinulla on kysyttävää työtehtävästä tai hakuprosessista, otathan yhteyttä rekrytoinnista vastaavaan ma 6.10, pe 10.10 tai to 16.10. Senior konsultti, Miia Tarvainen, Adecco, p. 040 5586523 Hakuaika päättyy 19.10.2025. Huomioithan, että käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme jo haun aikana. Ilmoitamme haun etenemisestä kuitenkin viimeistään hakuajan päättymisen jälkeen. Profile Vehicles haastattelut pidetään arvioidusti vk 43. Työt alkavat sopimuksen mukaan.Kiitos hakemuksestasi!