Haemme joukkoomme toimistotyöntekijää /kirjanpitäjää/palkanlaskijaa Mattilan Marjatila Oy on Huittisissa toimiva marja- ja viinitila. Päätuotteitamme on tuore mansikka ja vadelma sekä pakastemarjat. Tuoretuotteita myydään tilamyymälästä, useista omista myyntipisteistä sekä toimitetaan valtakunnalliseen jakeluun keskusliikkeille. Pakasteissa olemme paikallinen toimija lähialueilla. Jatkojalostamme myös marjoja juomiksi sekä viineiksi. Työllistämme ympärivuotisesti 6 henkilöä ja kausityöntekijöitä 80- 100 henkilöä. Olemme jatkuvasti kasvava ja kehittyvä yritys. Tule mukaan! Tarvitsemme joukkoomme ympärivuotista vahvistusta toimistoomme. Työtehtävinä osakeyhtiömuotoisen maatilan kirjanpito kokonaisuudessaan, ostoreskontran hoito, laskutus, palkanlaskenta, työajanseuranta sekä tuotannon ja myynnin erilaiset toimistotehtävät. Eli todella monipuolinen kokonaisuus. Työaika riippuu työntekijän osaamistasosta ja sesonkihetkestä osa-aikaisesta kokoaikaiseen. Monipuoliselle tyypille on töitä kokoaikaisena ympärivuoden. Esim. palkanlaskentaan kuluva työaika vaihtelee työntekijöiden määrän suhteessa. Jos valitulla työntekijällä on osaamista tai oikea asenne ja halu oppia on työnkuvaa mahdollista laajentaa myynti- ja markkinointiin liittyviin tehtäviin esim. somemarkkinointi, asiakasmyyntineuvottelut jne. Kuitenkin työssä kirjanpito ja palkanlaskenta ovat ne päätehtävät. Vähimmäisvaatimuksena on merkonomin / tradenomin koulutus tai vastaava pätevyys. Muita edellytyksiä työssä pärjäämiseen on maatalouden osakeyhtiömuotoisen kirjanpidon hallinta, palkanlaskenta osaaminen (etuna osaaminen ulkomaalaisten työntekijöiden palkanlaskussa huomioitavien erilaisuuksien hallinta esim. rajoitettu verovelvollisuus), tilinpäätös osaaminen, ostoreskontra ja laskutus osaaminen. Käytössämme on Suonentiedon Maatalousneuvos ohjelmisto. Yrityksemme työsuhteissa noudatetaan maaseutuelinkeinojen työehtosopimusta. Laitathan palkkatoiveesi hakemukseesi.