Opetustehtävät painottuvat ensisijaisesti poliisityötä tukevan psykologisen näkökulman opetuksen suunnitteluun (erityisesti uuden opetussuunnitelman toteutusten suunnittelu), kehittämiseen ja toteuttamiseen kaikilla tutkintotasoilla sekä täydennyskoulutuksessa. Opetusvastuuseen kuuluvia kokonaisuuksia ovat ainakin kuolinviestin viemiseen liittyvä opetus harjoituksineen ja vuorovaikutukseen liittyvät näkökulmat. Lisäksi opetustehtäviin kuuluvat tutkimus- ja kehittämistöiden metodologinen ja sisällöllinen ohjaus sekä opinnäytetöiden ohjaus ja osallistuminen TKI-toimintaan. Toimit tarvittaessa myös täydennyskoulutuksen ja maksullisen palveluliiketoiminnan koulutus- ja asiantuntijatehtävissä. Opiskelijavalintoihin ja niiden kehittämiseen liittyvät tehtävät painottuvat tutkintokoulutusten ja erikoistumisopintojen soveltuvuusarviointeihin (aineiston analyysi, tulkinnat, arviointiratkaisut, arviointipalautteet sekä oikaisuvaatimuslausunnot) sekä meneillään olevaan soveltuvuuden arviointityöhön osallistumiseen. Tehtäviin kuuluvien kokonaisuuksien keskinäinen suhde täsmentyy myöhemmin. Tehtävä on sijoitettu Poliisiammattikorkeakoulun Yhteisen osaamisen yksikköön. Toteutamme rekrytoinnin anonyymisti edistääksemme yhdenmukaista ja tasa-arvoista rekrytointia. Käymme kaikki hakemukset läpi ja valitsemme hakijat haastatteluun ilman tietoa hakijan nimestä, iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta tai hakijan ulkonäöstä. Anonyymin rekrytoinnin vuoksi toivomme, että lähetät hakemuksesi ensisijaisesti Valtiolle.fi -järjestelmän kautta. Vältäthän myös henkilötietojesi kirjaamista hakemuksen avoimessa tekstikentässä, esimerkiksi LinkedIn-profiililinkit poistamme hakemuksesta esikäsittelyvaiheessa.