Vanhusten palvelujen toimiala, Hoiva-asumisen palvelut Simonkylän vanhustenkeskus, lyhytaikaisyksiköt 1-3 Simontie 5B, 01300 Vantaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on matkalla kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Uskomme yhdessä muodostettuihin arvoihimme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeus. Osuvatko arvot yhteen omiesi kanssa? Silloin voit olla juuri meille sopiva sote-alan tai pelastustoimen ammattilainen. Tule sinäkin osaksi hyvantekijät-joukkuettamme! Haemme Simonkylän vanhustenkeskukseen kehittämismyönteistä, motivoitunutta ja sitoutunutta toimintaterapeuttia määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 15.11.2025-2.10.2026. Toimintaterapeuttimme toimii Simonkylän vanhustenkeskuksen kolmessa lyhytaikaisyksikössä osana yksiköiden moniammatillisia tiimejä. Työtehtäviin kuuluu asiakkaan toimintakyvyn arviointi ja kuntoutumisen tukeminen sekä esimerkiksi erilaisten ryhmien suunnittelu ja ohjaus, pienapuvälineiden tarpeen arviointi, hoito-ja ohjaussuunnitelmien sekä RAI- ja palvelutarpeen arviointien tekemiseen osallistuminen. Toimintaterapeutti tekee myös tiivistä yhteistyötä vanhustenkeskuksessa työskentelevien fysioterapeuttien ja geronomin, sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Voit olla vanhustyön osaaja tai vielä kokemusta keräävä. Tärkeintä on positiivinen asenne, halu oppia uutta ja kehittää omaa ammattitaitoa. Teemme työtä asiakkaitamme ja heidän perheitään varten omatyöntekijämallin mukaisesti moniammatillisessa tiimissä. Käytössämme on teknologiaa ja mobiilityötapa mahdollistaa asiakkaan lähellä työskentelyn. Toimintaterapeutin työ on mielenkiintoista ja vaihtelevaa, sillä jokainen päivä on erilainen. Tuo oma osaamisesi meille ja tule kehittymään ja kehittämään yhdessä kanssamme! Arvostamme positiivista ja motivoitunutta asennetta työntekoon. Tarvitset työssäsi hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä työskennellä itsenäisesti, huolellisesti ja asiakaskeskeisesti. Odotamme sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Simonkylän vanhustenkeskuksessa on kolme 22-paikkaista lyhytaikaishoidon yksikköä. Kaikki yksiköt tarjoavat samanlaista lyhytaikaista ympärivuorokautista palveluasumista. Hoito on asiakkaan toimintakykyä ja kotona asumista tukevaa. Hoidon tavoitteena asiakkaalla voi olla esimerkiksi kuntoutuminen takaisin kotiin asuvaksi, voinnin ja tilanteen arviointi jatkohoitoa suunnitellen, virkistäytyminen tai omaishoitajan loma-ajan mahdollistaminen. Palvelu määritellään aina asiakkaan näkökulmasta käsin ja hänelle tarjotaan tarpeen ja toimintakyvyn mukainen hoito ja kuntoutus. Työryhmämme ovat moniammatillisia, aktiivisia, huumorintajuisia ja teemme työtämme suurella sydämellä asiakaskeskeisesti. Miksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue? Haluamme panostaa työntekijöidemme hyvinvointiin ja arjen sujuvuuteen. Tarjoamme lounasedun, 300 euron arvoisen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä työsuhdematkalippuedun. Lisäksi käytössäsi ovat lakisääteiset työterveyspalvelumme, jotka tukevat hyvinvointiasi. Olemme kompaktin kokoinen, lähellä asiakkaita ja työntekijöitä. Tarjoamme näkymän ja työkaluja oman uran kehittämiseen. Haluamme kokeilla ja kehittää, jotta luomme parhaan hyvinvointialueen asukkaiden lisäksi myös työntekijälle. Olemme matalien raja-aitojen työyhteisö, joka on täynnä mahdollisuuksia. Meillä saat tehdä merkittävää työtä: auttaa, hoitaa ja pelastaa. Tutustu tuleviin työkavereihisi > [Töissä VAKEssa -blogit](https://vakehyva.fi/fi/tyontekijatarinat) Tietoa palvelussuhteesta: Palvelussuhteen kesto: Määräaikainen, alkaen 15.11.2025 tai sopimuksen mukaan - 02.10.2026 Palvelussuhteen tyyppi: Kokoaikainen Palvelussuhteen muoto: Työsuhde Kelpoisuusvaatimus: Toimintaterapeutti (Laki 559/1994 5§ mukainen laillistus) Työpaikkojen lukumäärä: 1 Työajan lisätiedot: Jaksotyö, 2-vuorotyö Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote, Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa, Valitun henkilön luottotiedot tarkastetaan, Tehtäväkohtainen palkka: 2910,00 eur/kk, lisäksi mahdollinen aiempaan työkokemukseen perustuva lisä. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti. Heräsikö kiinnostuksesi? Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Täytäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme. Kaikkien rekrytointiemme hakuaika päättyy klo 16:00. Jäikö jokin askarruttamaan? Kysy rohkeasti lisätietoja, kerromme mielellämme lisää! Tässä yhteystietomme: Asumispalvelujen esihenkilö Halijoki Elina 0405892872 Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelee 5 900 osaavaa asiantuntijaa ja ammattilaista. Olemme kaikki hyvantekijöitä! Keskitymme siihen, missä olemme parhaita, päätehtäväämme autamme, hoidamme ja pelastamme. Olemme rohkeita sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ammattilaisia ja teemme merkittävää työtä 280 000 asukkaan parissa. Olemme Suomen monikulttuurisin kaksikielinen hyvinvointialue. Työkielemme on suomi. Lue meistä lisää [Meille töihin-sivullamme](https://vakehyva.fi/fi/tyopaikat) ja tule sinäkin hyvantekijäksi! #VAKE #hyvantekijät