Kaakkois-Suomen poliisilaitoksessa on haettavana rikosylikonstaapelin (08.06.02) virka. Rikosylikonstaapelin virka sijoitetaan rikostorjuntasektorille erityistutkintayksikköön virkapaikkana Lappeenrannan poliisiasema. Rikosylikonstaapeli toimii pikatutkintaryhmän ryhmänjohtajana ja tutkinnanjohtajana yhdessä esikäsittelyn rikoskomisarion kanssa. Pikatutkintaryhmä muodostuu pysyvistä rikostutkinnan henkilöistä sekä valvonta- ja hälytystoimintasektorin työkiertolaisista. Ryhmän vahvuus on ryhmänjohtajien lisäksi 10 poliisimiestä, joista kolme on vakituista rikostutkijaa ja seitsemän valvonta- ja hälytystoimintasektorin työkiertolaista. Ryhmänjohtajan pääasiallinen tehtävä on toimia tutkinnanjohtajana. Lisäksi työtehtäviin kuuluu sijaistaa esikäsittelyryhmän ryhmänjohtajaa. Tehtävään kuuluu rikostutkinnan operatiivisen päivittäisjohtajan tehtäviä. Päivittäisjohtaja vastaa vuorollaan rikostutkinnan päivittäisestä johtamisesta ja ohjaa akuuttien tapahtumien tutkintavastuun oikealle ryhmälle. Tehtävä alkaa aikaisintaan 1.11.2025. Palvelussuhde voi alkaa myös sopimuksen mukaan. Nimityksessä voidaan soveltaa enintään kuuden (6) kuukauden koeaikaa.