Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimiala, Perheiden erityispalvelut Tikkurilan toimipiste Vernissakatu 4, 2.krs, 01300 Vantaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on matkalla kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Uskomme yhdessä muodostettuihin arvoihimme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeus. Osuvatko arvot yhteen omiesi kanssa? Silloin voit olla juuri meille sopiva sote-alan tai pelastustoimen ammattilainen. Tule sinäkin osaksi hyvantekijät-joukkuettamme! Hei sosiaalityöntekijä, tervetuloa meille töihin! Haemme lastensuojelun avohuoltoon sosiaalityöntekijöitä useampaan eri tiimiin vakituiseen virkaan Tikkurilan toimipisteeseen 4.11.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan. Osa viroista vapautuu ensi vuoden alussa. Toimipisteemme sijaitsee juna-aseman välittömässä läheisyydessä, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijänä työskentelet suunnitelmallisella, suhdeperustaisella ja systeemisellä työotteella lapsen parhaaksi yhteistyössä lapsen, perheen ja heidän verkostojensa kanssa. Toimit asiakkaana olevien lasten asioista vastaavana sosiaalityöntekijänä. Työ on monipuolista, haastavaa ja vaativaakin, mutta samalla innostavaa ja palkitsevaa. Pidämme kiinni asiakasmitoituksesta, ja uudet työntekijät saavat aloittaa pienemmällä asiakasmäärällä. Tarjoamme hyvän perehdytyksen. [Tutustu tarkemmin sosiaalityöntekijämme Anniinan työhön lastensuojelun avohuollossa.](https://vakehyva.fi/fi/blogit/toissa-vakessa/sosiaalityontekija-anniina-lappalainen-tyossani-paljon-iloa-naurua-ja-lampoa-asiakkaiden-kanssa) Arvostamme asiakaslähtöistä ja kehittämismyönteistä työskentelyotetta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Ajantasaisen tiedon ja kokemuksen lastensuojelun sosiaalityöstä ja Apotti-asiakastietojärjestelmän käytöstä katsomme eduksi. Toivomme hakijalta kykyä itsenäiseen ja ratkaisukeskeiseen työskentelyyn, tiimityön taitoja sekä valmiutta työparityöhön. Suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ovat välttämättömiä. Tehtävässä onnistumisen tueksi tarjoamme työympäristön, jossa sinuun luotetaan ja työpanostasi arvostetaan. Meillä on käytössä ryhmätyönohjaus, säännölliset viikkotiimit ja syty-kokoukset asiakastyön tueksi. Apua ja tukea onkin saatavilla matalalla kynnyksellä, niin johtavilta sosiaalityöntekijöiltä kuin kollegoiltakin - meillä työtä ei tarvitse tehdä yksin! Meille on tärkeää tukea haluasi kehittää työtä sekä kehittyä lastensuojelun sosiaalityön ammattilaisena, ja tarjoammekin useita koulutuksia niin aloittaville kuin jo pidempään meillä työskennelleille. Kelpoisuuden täyttävien hakijoiden puuttuessa huomioimme myös sosiaalityön loppuvaiheen opiskelijat, joilla on oikeus toimia tilapäisenä sosiaalityöntekijänä. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen lastensuojelun avohuollossa on yhteensä seitsemän alueellista tiimiä, mutta toimimme yhtenä avohuoltona koko hyvinvointialueella. Tikkurilan toimipisteessä työskentelee sosiaalityöntekijöitä, erikoissosiaaliohjaajia, ohjaajia, johtavia sosiaalityöntekijöitä sekä perheterapeutti. Lisäksi toimipisteessä on oma sihteeri. Tikkurilan työyhteisö on rohkeasti asioita puheeksi ottava, ammattitaitoinen ja kannustava. Meille on tärkeää, että työyhteisössä jokainen voi olla oma itsensä. Johtavat sosiaalityöntekijämme ovat kokeneita ja keskeisin osa heidän työtehtäviään on asiakastyön ohjaaminen ja tukeminen. Työn tukena meillä on myös asiakasohjausryhmä, joka tukee palveluiden järjestämisessä ja asiakasperheelle sopivimman palvelun löytämisessä. Avohuollossa on aktiivinen työhyvinvointiryhmä. Meillä työskennellään 12 henkilön työhuoneissa, emme ole siirtymässä avokonttoreihin. Otamme uudet työntekijät ilolla vastaan! Miksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue? Haluamme panostaa työntekijöidemme hyvinvointiin ja arjen sujuvuuteen. Tarjoamme lounasedun, 300 euron arvoisen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä työsuhdematkalippuedun. Lisäksi käytössäsi ovat lakisääteiset työterveyspalvelumme, jotka tukevat hyvinvointiasi. Olemme kompaktin kokoinen, lähellä asiakkaita ja työntekijöitä. Tarjoamme näkymän ja työkaluja oman uran kehittämiseen. Haluamme kokeilla ja kehittää, jotta luomme parhaan hyvinvointialueen asukkaiden lisäksi myös työntekijälle. Olemme matalien raja-aitojen työyhteisö, joka on täynnä mahdollisuuksia. Meillä saat tehdä merkittävää työtä: auttaa, hoitaa ja pelastaa. Tutustu tuleviin työkavereihisi > [Töissä VAKEssa -blogit](https://vakehyva.fi/fi/tyontekijatarinat) Tietoa palvelussuhteesta: Palvelussuhteen kesto: Vakituinen alkaen 04.11.2025 tai sopimuksen mukaan - Palvelussuhteen tyyppi: Kokoaikainen Palvelussuhteen muoto: Virkasuhde Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalityöntekijä (Laki 817/2015 7§ mukainen laillistus) Työpaikkojen lukumäärä: 5 Työajan lisätiedot: 37 h 45 min Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote, Tehtäväkohtainen palkka: 4500 €/kk, lisäksi mahdollinen aiempaan kokemukseen perustuva lisä eur/kk, lisäksi mahdollinen aiempaan työkokemukseen perustuva lisä. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti. Heräsikö kiinnostuksesi? Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Täytäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme. Kaikkien rekrytointiemme hakuaika päättyy klo 16:00. Jäikö jokin askarruttamaan? Kysy rohkeasti lisätietoja, kerromme mielellämme lisää! Tässä yhteystietomme: Jaana Leppäkorpi, tehtäväaluepäällikkö 040 618 4399 Juha Ikonen, johtava sosiaalityöntekijä 040 554 5579 Mia Salmela, johtava sosiaalityöntekijä 040 841 9982 Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelee 5 900 osaavaa asiantuntijaa ja ammattilaista. Olemme kaikki hyvantekijöitä! Keskitymme siihen, missä olemme parhaita, päätehtäväämme autamme, hoidamme ja pelastamme. Olemme rohkeita sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ammattilaisia ja teemme merkittävää työtä 280 000 asukkaan parissa. Olemme Suomen monikulttuurisin kaksikielinen hyvinvointialu