Early years teacher

Varhaiskasvatuksen opettaja, eteläisen maaseutualueen päiväkodit

Kuopion kaupunki
Finland
Full-time
Direct hire

Kuopion kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa on haettavana varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa oleva tehtävä 2.1.2026 alkaen ja aloitus viimeistään 3.8.2026. Tehtäviä on seuraavissa päiväkodeissa: 1) Syvänniemen päiväkoti (2) aloitus 2.1.2026 ja 3.8.2026. Syvänniemen päiväkoti on uusi vuonna 2023 käyttöön otettu pieni ja viihtyisä kolmen ryhmän päiväkoti maaseutumaisemassa. Alueella on upeita retkikohteita mm. metsäpolkuja, laavu nuotion tekoon ja makkaran paistoon, järvenranta ihan päiväkodin läheisyydessä ja toiminnallinen piha lasten leikkeihin. Koulun yhdysluokat toimivat samassa rakennuksessa ja koulun kanssa teemme yhteistyötä viikoittain mm. yhteisen musiikkihetken tiimoilta. Henkilökunta toimii tiiviissä yhteistyössä, työilmapiiri on hyvä ja kannustava sekä joustava. Syvänniemelle on Pitkälahden ABC:ltä vain 20 min. ajomatka mukavaa maalaistietä Karttulan suuntaan. 2) Pihkapirtin päiväkoti, aloitus 2.1.2026. Pihkapirtin päiväkoti toimii kahdessa rakennuksessa samassa pihapiirissä yhdessä koulun kanssa. Päiväkodissa on neljä ryhmää ja iso pihapiiri metsän ympäröimänä. Koulun sali on päiväkodin käytössä sovittuina aikoina, lisäksi on talvisin luistelukaukalo ja hyvät hiihtoladut. Henkilökunta on mukavaa ja yhteistyötä tuetaan kuukausittaisilla työhyvinvointikahveilla ja muilla kivoilla ideoilla. Pihkainmäkeen hurautat ajaa Pitkälahden ABC:ltä vain 15 min. hyvin hoidettua maalaistietä Karttulan suuntaan. 3) Kissakuusen päiväkoti, aloitus 3.8.2026. Kissakuusen päiväkoti on vuonna 2018 rakennettu pieni ja viihtyisä kolmen ryhmän päiväkoti, jossa koulu toimii samassa rakennuksessa. Alueella on paljon kivoja retkikohteita ja käytössämme on myös koulun liikuntasali. Henkilöstö on meillä mukavaa ja erittäin huumorintajuista porukkaa. Lapset ja lasten tarpeet ovat meillä sydämen asia ja hyvin suunniteltu toiminta pienryhmätoimintoineen sujuvoittaa arkea. Kissakuusen päiväkotiin on Pitkälahden ABC:ltä n. 30 min ajomatka maalaismaisemassa. 4) Kurkimäen päiväkoti, aloitus 3.8.2026. Kurkimäen uusi päiväkoti sijaitsee maaseudun rauhassa, noin 15km päässä Petosen, Pitkälahden ABC:lta.Päiväkoti on viiden ryhmän talo, pieni ja viihtyisä. Päiväkodin yhteydessä on kirjasto. Päiväkoti sijaistee Kurkimäen koulun kanssa samassa pihapiirissä.Päiväkodin ympäristössä on hyvät mahdollisuudet ulkoiluun. Luonto, leikkipuisto ja urheilukenttä ovat ihan äärellä. Yhteistyötä tehdään koulun kanssa esi- ja alkuopetuksessa. Koulun liikuntasali on myös päiväkodin käytössä kerran viikossa jokaisella ryhmällä.Työntekijöiden työhyvinvointi on meille tärkeä asia. Tule meille töihin osaksi mukavaa työyhteisöä. 5) Von Wrightin päiväkoti, aloitus 3.8.2026. Von Wrightin vuonna 2021 valmistunut päiväkoti sijaitsee maaseudun rauhassa, noin 12km päässä Petosen, Pitkälahden ABC:lta. Päiväkoti sijaitsee Von Wrightin koulun kanssa samassa hirsirakenteisessa rakennuksessa. Von Wrightin päiväkoti on neljän ryhmän talo, joista yksi ryhmä on kotaryhmä. Von Wrightin päiväkoti on pieni ja viihtyisä. Päiväkodin ympäristössä on hyvät mahdollisuudet ulkoiluun. Luonto on ihan äärellä. Yhteistyötä tehdään koulun kanssa esi- ja alkuopetuksessa. Koulun liikuntasali on myös päiväkodin käytössä kerran viikossa jokaisella ryhmällä.Työntekijöiden työhyvinvointi on meille tärkeä asia. Tule meille töihin osaksi mukavaa työyhteisöä. Ilmoita hakutekstissäsi minkä päiväkodin tehtävästä olet kiinnostunut. Voit ilmoittaa yhden tai useamman yksikön. Tehtävänkuvaus: Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen opettajan tehtävänä on tukea ja edistää lasten kasvua, oppimista ja osaamisen kehittymistä. Työskentely edellyttää vankkaa kasvatuksen, varhaisen kehityksen ja oppimisen sekä varhaispedagogiikan asiantuntemusta sekä menetelmällisä taitoja. Keskeistä on muun muassa ilmaisu-, liikunta- ja taidekasvatuksen monipuolinen osaaminen sekä sitoutuneisuus ja herkkyys toiminnassa eri-ikäisten lasten kanssa, lasten osallisuutta ja leikkiä tukien, ja siinä ohjaten. Opettajat tekevät yhteistyötä lasten vanhempien kanssa päivittäin ja varmistavat vanhempien osallisuuden. Hyvät vuorovaikutustaidot ja kulttuurinen osaaminen korostuvat yhteistyössä. Varhaiskasvatuksen opettajana olet päävastuussa oman ryhmäsi lasten kasvatuksesta ja opetuksesta sekä lapsiryhmäsi toiminnan suunnittelusta ja arvioinnista. Päiväkodin varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen opettajan vastuulla on lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja arviointi. Esiopetuksessa varhaiskasvatuksen opettaja vastaa paikallisen opetussuunnitelman mukaisen esiopetuksen toteuttamisesta esiopetusryhmässään ja mahdollisista lapsikohtaisista suunnitelmista. Kelpoisuusehdot: Varhaiskasvatuslain 240/2018 26 §:n mukainen vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai jota on täydennetty mainituilla opinnoilla. Lisäksi kelpoisuusehdot täyttävät varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen mukaiset hakijat, esiopetuskelpoisuus. Hakijoina huomioimme myös varhaiskasvatuksen opettajaksi valmistuvat hakijat. Valmistuminen pitää tapahtua vuoden 2026 aikana. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtäväkentän ja merkityksellisen työn, joka sisältää päivittäin uusia haasteita kehittyä osana isoa organisaatiota. Lisäksi tarjoamme hyvän perehdytyksen tehtävään, mahdollisuuden ajtkuvaan oppimiseen ja käytössäsi on jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja esim.: ePassi, henkilökunnan hyvinvointikortti ja työterveyshuolto. Työaika: 38,25 t/vko Palkka: 2834,80 - 2975,16 €/kk (OVTES) Tehtävä täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävää valitun on esitettävä 30 päivän kulueessa päätöksen tiedoksisaannista lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote (ei saa olla 6 kuukautta vanhempi). Haastatteluaikataulu: Teams haastattelut viikolla 46.

Translated