Tule meille Seinäjoelle lastenpsykiatrian erikoislääkäriksi Meillä on koulutettu, osaava ja innostunut henkilökunta. Kollegiaalinen tuki on erinomaista. Koulutus- ja työnohjausmahdollisuudet ovat hyvät ja pitkiä psykoterapiakoulutuksia suositaan. Sinulla on mahdollisuus tehdä osa-aikaista työaikaa sekä myös osittain etätyötä. Palkkaus on kilpailukykyinen. Lastenpsykiatrian yksikköömme kuuluu 4 polikliinistä työryhmää (akuutti työryhmä, kaksi polikliinistä työryhmää ja psykoterapiatyöryhmä), lastenpsykiatrian osasto sekä pikkulapsipsykiatrian poliklinikka. Yksikkömme sijaitsee keskussairaalan alueella uudessa M-talossa ja meillä on pääsääntöisesti omat työhuoneet. Kaikki lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian toiminnot sijaitsevat samassa kerroksessa ja sairaalakoulu kaksi kerrosta alempana. Sairauskertomusjärjestelmänä meillä on Lifecare. Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakuntakeskus. Avaruuden pääkaupunki, jossa on tilaa kaikelle hyvälle. Seinäjoella toimii usean yliopiston muodostama yliopistokeskus sekä ammattikorkeakoulu. Seinäjoella suuren kaupungin edut yhdistyvät pikkukaupungin yhteisöllisyyteen ja viihtyvyyteen. Täällä on monipuoliset harrastusmahdollisuudet niin liikunnan kuin kulttuurin osalta ja luonto on lähellä. Seinäjoelle on hyvät liikenneyhteydet. Tampereelle matkat taittuvat junalla reilussa tunnissa, Ouluun ja Helsinkiin jopa alle kolmessa tunnissa. Kelpoisuusehtona on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/1994 säädetty laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin oikeudet sillä lääketieteen erikoisalalla, jolla asianomainen tulee toimimaan. Mikäli päteviä erikoislääkärihakijoita ei ole, voidaan virka täyttää määräaikaisesti myös lastenpsykiatriasta kiinnostuneella lääketieteen lisensiaatilla. Viran vastaanottaminen tapahtuu joustavasti. Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät käytössä olevan työehtosopimuksen mukaisesti. Palvelussuhteen täytössä noudatetaan koeaikaa. Hyväksyttävä todistus terveydentilasta sekä lain (504/2002) mukainen rikostaustaote on esitettävä ennen viran vastaanottamista. HYVAEP on savuton työpaikka. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue