Henkilökohtainen avustaja (viite 40053)

Keski-Suomen hyvinvointialue
Finland, 40500 JYVÄSKYLÄ
Part-time
Direct hire

Haemme Keski-Suomen hyvinvointialueen henkilökohtaisen avun keskuksen kautta avustajaa osa-aikaiseen työsuhteeseen 55-vuotiaalle miehelle Jyväskylän Kuokkalaan. Työnantaja sairastaa Parkinsonin tautia, sairauteen liittyy voimakkaita tilan vaihteluita. Henkilökohtainen avustaja mahdollistaa työnantajan itsenäisen asumisen kodissaan. Haetaan työntekijää tekemään 04 vuoroa/ kk sekä tuuraamaan lomia ja sairauspoissaoloja. Työvuorot vaihtelevat klo 722 välillä. Työvuorojen pituus on n. 7 tuntia. Työvuorot suunnitellaan työsuhteessa. Työtehtäviin kuuluu kodin arkirutiinien hoitamista, kuten ruoanlaittoa ja siivoamista sekä avustamista kodin ulkopuolisten asioiden hoitamisessa. Työnantaja tarvitsee apua mm. pukeutumisessa ja peseytymisessä. Palkkaus: TES B2 13,89 €/h + mahdolliset kokemuslisät Avustajan toivotaan olevan kiinnostunut ihmisläheisestä työstä. Koulutus hoitoalalta tai aiempi työkokemus helpottaa työssä toimimista, tärkeintä on kuitenkin, että hakijalla on positiivinen ja avoin asenne uuden oppimista kohtaan. Arjen toimivuuden takaamiseksi hakijan tulee osata laittaa terveellistä perusruokaa. Työhön valittavalta edellytetään sujuvaa suomen kielen taitoa. Työsuhteet ovat aina yksityisiä. Työsuhteeseen valittu henkilö on työsuhteessa avustettavaan/avustettavan edunvalvojaan. Haastatteluun / työsuhteeseen valitulle tieto ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Työ alkaa sopivan avustajan löydyttyä. Työnantajalla on oikeus pyytää iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden kanssa työhön valitulta työntekijältä rikosrekisteriote nähtäväksi kerran työsuhteen alkaessa (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023, 28 §). Rikosrekisteriote on salassa pidettävää tietoa ja sitä ei tule lähettää hakemuksen yhteydessä. Hae työpaikkaa lähettämällä hakemuksesi suoraan työnantajalle osoitteeseen

Translated
Job offer details
Work schedule: Part-time
Number of posts: 1
Job offer language: Finnish (fi)
Workplace
Location city: 40500 JYVÄSKYLÄ
Location region: Central Finland
Country: Finland
Company
Employer name: Keski-Suomen hyvinvointialue
Company address: Ylistönmäentie 33
City: 40500 JYVÄSKYLÄ
Country: Finland